Autisminkirjon lasten erityisryhmän lakkauttaminen peruttava!

Länsiväylän artikkelin 24.11.2016 http://www.lansivayla.fi/artikkeli/458282-espoo-lakkauttaa-hyvin-toimineen-autistilasten-ryhman-epaonnistuneet mukaan Espoon kaupunki aikoo lakkauttaa AINOAN jäljellä olevan erityisryhmän autisminkirjon lapsille. Lakelan osaamiskeskuksen.

Ryhmä on autisminkirjon lapsille tarkoitettu erityisryhmä, jossa he ovat saaneet, ja saavat (vielä ensi kevään) elää ja oppia heille suotuisassa ja lähes välttämättömässä oppimisympäristössä.
Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Titta Tossavainen on artikkelin mukaan sitä mieltä, että ryhmätoiminta ei ole TASAPUOLISTA tällaisella järjestelyllä. Koska osa autisminkirjon lapsista on integroituna tavallisissa ryhmissä.
Mikä peruste tuo on olevinaan, Titta Tossavainen?

Me allekirjoittaneet VAADIMME ERITYISRYHMÄN LAKKAUTTAMISEN PERUMISTA.
Lakelan osaamiskeskus on kerännyt maanlaajuista, mutta myös kansainvälistä kiitosta osaamisestaan, ja mm. Lastenlinna Helsingissä on todennut Lakelassa saatujen kuntoutustulosten olevan erittäin laadukasta.

Varhaiskasvatuksen laadussa onnistuminen on tärkeämpää kuin mikään! Se on AINOA tapa investoida mahdollisimman onnistuneesti erityislasten tulevaisuuteen. Ainoa.
Jos rahasta on puutetta, kunnilta kyllä löytyy esimerkiksi erinäisiä hlöstölle jaettuja palkkioita tai muita "pikkukuluja", joista leikkaamalla turvattaisiin mm. laadukas varhaiskasvatus kymmenille erityislapsille.
"Onhan tämä ollut kallistakin. Ei sitä voi kieltää." Tossavainen toteaa Länsiväylässä.

Jos mm. rahasta todella on kyse, niin kalliimmaksi tämä ratkaisu tulee - jo lähitulevaisuudessa.
Tämän laivan voi vielä kääntää, se on käännettävä.

Lakelan osaamiskeskuksen erityisryhmää EI SAA LAKKAUTTAA, ryhmäkokoa EI TULE SUURENTAA ja nykyinen oppimisympäristö autisminkirjon lapsille ON SÄILYTETTÄVÄ ENNALLAAN.

 

LISÄYS: Liitteenä Espoon Autismi- ja Aspergerliiton kannanotto

 

http://espoonautismi.blogspot.fi/p/shape-mergeformat-jakelu-espoon-opetus.html

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Noora Koponen voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko lapsilisää korottaa?