BDC:lle oma harjoitustila

BDC kaipaa kipeästi omaa harjoitustilaa

Kymenlaakson ainoa kilpacheerleading -seura Black Diamond Cheerleaders ry on kasvanut ja kehittynyt paljon viisivuotisen historiansa aikana. Tällä hetkellä seurassa on 12 joukkuetta, joissa harrastaa 350 innokasta 5…50-vuotiasta jäsentä. Joukkueet ovat saaneet mukavasti kisamenestystä vähitellen ja panostus valmentajien kouluttamiseen ja ulkopuolisen valmentajan käyttämiseen näkyvät selkeästi taitojen kehittymisenä.

Seuraa pyörittää hallitus, 32 valmentajaa sekä puolipäiväinen seuratyöntekijä.

Kilpacheerleadingin suosio on kasvanut koko maassa hurjaa vauhtia. Tämän vuotinen maailmanmestaruus todennäköisesti vielä lisää lajin suosiota kaikilla paikkakunnalla. Kouvolassakin tulijoita olisi vaikka kuinka paljon, mutta seuran jäsenmäärää rajoittaa voimakkaasti harjoitustilojen puute. Kaikkiin joukkueisiin on jonoa tälläkin hetkellä.

logo_–_kopio.pngLaji vaatii oikeanlaisen cheer-maton, jotta lajin oppiminen tapahtuisi turvallisesti. BDC on lyhyen historiansa aikana saanut kerättyä rahaa sen verran, että ensimmäinen 14m x 16m kokoinen matto ostettiin syksyllä 2017. Koska seuralla on tällä hetkellä 23 noin kahden tunnin harjoituskertaa viikossa, täyttää seura kahden ison ja korkean salin kokoisen tilan jokaisena arkipäivänä viikossa. Viikonloput menevät erilaisten kilpa- ja valmennusleirien pitämiseen saleissa. Maton suuresta koosta ja joukkueiden treenimääristä johtuen BDC tarvitsee kipeästi oman harjoitustilan, jossa voi samanaikaisesti harjoitella kaksi joukkuetta oikeanlaisella turvallisella alustalla.

Tällä hetkellä joukkueet harjoittelevat jäähallin painimatolla ja KSAOn vanhan liiketalouden rakennuksen aulassa, jonne matto mahtuu nipin napin, ja jossa katto on osittain liian matala, ja joustamaton lattia ei ole soveltuva maton alustaksi. Koulurakennus on myynnissä ja toimii väistötilana muille koulutustahoille, joten tilanne on kestämätön kaikin tavoin.

Keskusteluja ongelmasta on käyty kaupungin kanssa pitkään, myös uuden yhteistyökykyisen liikuntapäällikönkin kanssa, mutta ratkaisua ei näytä olevan näköpiirissä, sillä muutkin seurat havittelevat harvoja harjoitustiloja Kouvolasta. Esimerkkinä mainittakoon, että BDC:lle sopivan kokoiseen tilaan on hakenut jokaisen arkipäivän jokaiselle tunnille viisi eri seuraa.

BDC on nyt umpikujassa, sillä kaupungilla ei ole tarjota seuralle sopivaa harjoitustilaa.

Omien alueellisten kisojen järjestäminen olisi myös mahdollista Kouvolassa, mutta pohdinta tyssäsi valitettavasti alkuunsa kilpailutilan puuttumiseen. Oma harjoitustila parantaisi mahdollisuuksia järjestää kisojakin. Kilpailut Kouvolassa nostaisivat kaupungin mainetta, ja toisivat alueen näkyväksi muille suomalaisille harrastajille, heidän vanhemmilleen ja muille sidosryhmille.

Keräämme aikuisväestön lautakunnalle luovutettavaan adressiin nimiä, jotta saisimme seuralle oman harjoitustilan tai hallin Kouvolaan ja sitä myötä turvalliset harjoitteluolosuhteet kasvaville lapsille ja liikunnasta innostuneille aikuisille.

Tue aloitetta allekirjoittamalla adressi!

-BDC:n hallitus

www.bdc.fi

Mirage1.jpg


Black Diamond Cheerleaders ry, Hallitus    Ota yhteyttä adressin tekijään

Facebook
Tulisiko vaalipiirit poistaa eduskuntavaaleissa?