Linnanmäen korvattava syyttä ulosheitetyille

Kesäkuun 2010 alussa Helsingissä sijaitsevassa Linnanmäen huvipuistossa oli ale. Tuon alen takia sinne tuli runsaasti Somaliasta maahamme muuttaneita huvittelemaan. He ryhtyivät tappelemaan noin tunti ennen huvipuiston sulkemista siten, että poliisi oli hälytettävä paikalle ja huvipuisto suljettava etuajassa kokonaan. Noin kahdeksantuhatta ihmistä joutui poistumaan huvipuistosta aiottua kellonaikaa aikaisemmin.

Osa näistä etuajassa huvipuistosta ilman omaa syytään poistetuista on vaatinut seuraavalle huvipuistokäynnilleen tämän kokemuksensa johdosta maksuttoman rannekkeen. Toimitusjohtaja Räikkönen, joka toimii Linnanmäellä oman toimensa ohella myös vuoristoradankuljettajana, on ilmoittanut että näitä korvauksia ei myönnetä. Näin menetellessään Linnanmäki rikkoo hyvää asiakaspalvelutapaa, ja lehdistön nostettua asiasta kohun on varmaa, että Linnanmäki menettää asiakkaita ja siten tuloja jos se ei tätä menettelyään oikaise.

Me allekirjoittaneet vetoamme täten ilman omaa syytään Linnanmäeltä etuajassa poistumaan joutuneiden asiakkaiden puolesta ja tuemme heidän vaatimustaan ilmaisista huvipuistorannekkeista ja siitä, että heidän huvipuistokäyntinsä pilallemeno korvataan uudella huvipuistokäynnillä.

 


Kuisma Lappalainen    Ota yhteyttä adressin tekijään