Suosituimmat adressit viimeisten 24 tunnin aikana

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | 12 kuukautta | Tämä vuosi (2020) | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Korjaus taksiuudistuksen aiheuttamiin ongelmiin tehtävä nopeasti

Hyvä liikenneministeri Anne Berner! Me allekirjoittaneet olemme tyytymättömiä 1.7.2018 voimaan astuneeseen taksilain uudistukseen, joka on ollut monelle enemmän TAKSIHEIKENNYS kuin uudistus. Vaikutukset KELA- ja VPL-kuljetuksiin: KELA ja monet VPL-kuljetuksia järjestävät kunnat ovat tulkineet tätä 1,7,2018 voimaantullutta taksihintojen vapautumista siten, että hankintalaki velvoittaisi jatkossa kilpailuttamaan kaikki kuljetukset. Kilpailutusten seurauksena vain voittaneet tilaus-/matkojen yhdist

Luotu: 2018-07-23

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 793 790
24 tuntia 1 1

Mäntyluodon Fortumin tuhkanpesulaitokselle vaadittava suljettu prosessivesien kierto

Fortumin tuhkanpesulaitoksella on tarkoitus pestä ongelmajätetuhkaa, jota syntyy Suomen kaikissa jätteenpolttolaitoksissa. Suunnitellussa prosessissa on nyt tarkoitus laskea mereen päässeet jätevedet noin viiden-seitsemän metrin syvyyteen Yyterin alueen uimarannoista lähimmän sijaitessa vain noin puolentoista kilometrin etäisyydessä. Jätevesien sisältämät suolat (kloridit ja sulfaatit) ja monet eri metallijäämät kulkeutuisivat näin mereen. Allekirjoittajana vaadin, että Fortum muuttaa suunnitelm

Luotu: 2018-07-04

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2031 2009
24 tuntia 1 1

Suomeen Eläinpoliisit !

Suomessa eläinsuojelu lait ovat erittäin vähäiset heillä ei ole oikein oikeuksia tehdä mitään. Pentutehtailukin on karannut käsistä. Jos suomessa olisi samalla tavalla eläinpoliisit kuten amerikoissa niin suomen eläintilanteet eivät olisi näin huonossa jamassa. Ikävä kyllä pentutehtailu on arkipäivää ja eläimien huonojen olot. Suomeen Eläinpoliisit, nyt tarvitaan tarpeeksi moni kirjoittamaan tämä adressi jotta tämä asia voitaisiin vielä tänä vuonna saada vireille. Tämä myös työllistäisi suomessa

Luotu: 2018-05-17

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 100 99
24 tuntia 1 1

Vetoomus sote-henkilöstön pakkorokotukset mahdollistavan Tartuntatautilain 48 §:n kumoamiseksi

MUOKATTU 1.9.2018. Adressi on toimitettu 1.9.2018 sähköisesti Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen. Adressin allekirjoitti 4.5.2018 - 31.8.2018 välisenä aikana 1669 henkilöä. Kiitos saamastamme tuesta. Adressi on mahdollista allekirjoittaa vielä toistaiseksi.    Alla oleva adressi toimitetaan saatekirjeellä Sosiaali- ja terveysministeriölle, joka vastaa 48 §:n soveltamisen ohjeistuksesta sekä mahdollisesta kumoamissäännökseen liittyvästä valmistelusta. FÖRS

Luotu: 2018-05-04

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 1937 1926
24 tuntia 1 1

Ylen peruttava päätös suositun Herra Heinämäen Lato-orkesteri -lastenohjelman poisvetämisestä

Ylen tiedotteen mukaan suosittu lastenohjelma "Herra Heinämäen Lato-orkesteri" poistetaan Pikku Kakkosesta ja Lasten Areenasta ja arkistoidaan Elävään arkistoon. Syynä poistolle on pienen porukan puolestaloukkaantumisesta alkanut somekeskustelu sarjassa esiintyvän Amerikan alkuperäisväestöön liittyvän intiaanihahmon vuoksi. Julkisena yhtiönä Yle tuottaa lastenohjelmia verorahoitteisesti koko Suomelle, eikä suositun ei-rasistisen hyväntuulisen lastenohjelman poisvetäminen pienen porukan vaatimuks

Luotu: 2018-04-28

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 7857 7821
24 tuntia 1 1

Black Dagger Brotherhood-sarjan suomennos jatkuttava!

Vuodesta 2009 asti suomennettu Black Dagger Brotherhood-kirjasarja (suom. Mustan tikarin veljeskunta) on valloittanut ihmisiä maailmanlaajuisesti. Fantasiasarja keskittyy Caldwellissa taisteleviin vampyyrisotureihin, jotka suojelevat rotuaan Omegaa ja hänen kätyreitään vastaan. Sarjaan on ilmestynyt suomeksi jo huikeat 14 kirjaa ja se on kerännyt mittavan fanijoukon ympärilleen ympäri suomen. Monien fanien hyllyistä löytynee kaikki suomennokset, mukaanlukien omastani. Kirjaa alunperin suomentanu

Luotu: 2018-04-16

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 99 99
24 tuntia 1 1

Suomen Hippos ry:n rekisteriin väärin perustein tunnistettujen ja merkittyjen hevosten merkitseminen FIU-rekisteriin ja niiden kilpailuoikeuksien evääminen Suomessa syntyneiden ravureiden lähtöihin.

Vaatimus: Suomen Hippos ry:n rekisteriin väärin perustein tunnistettujen ja merkittyjen hevosten poistaminen Suomessa syntyneiden ravureiden listalta ja niiden merkitseminen FIU-listalle joilloin niiden kilpailuoikeus Suomessa syntyneiden ravureiden lähtöihin evätään ja mahdolliset maksetut Kasvattajapalkinnot peritään takaisin väärin perustein maksettuna. ----------------------------------------------------------------------------------------------------   Ravihevosten kasvattajapalkintojärjest

Luotu: 2018-03-16

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 63 63
24 tuntia 1 1

Uudenmaan vammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelut on suunniteltava asiakaslähtöisesti

Uudenmaan valtuustot, sosiaali- ja terveyslautakunnat ja -valiokunnat sekä vanhus- ja vammaispalvelut UUDENMAAN VAMMAISTEN JA VANHUSTEN KULJETUSPALVELUT ON SUUNNITELTAVA ASIAKASLÄHTÖISESTI Me allekirjoittaneet olemme hyvin huolissamme Uudellamaalla asuvien vammaisten ja vanhusten vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain alaisten kuljetuspalveluiden tulevaisuudesta ja toimivuudesta. Valtaosa kuljetuspalveluiden asiakkaista Lähitaksialueella on ollut tyytyväinen nykykäytäntöön. Kuljetuspalveluiden mu

Luotu: 2018-03-12

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 304 304
24 tuntia 1 1

Mountain Dew supernova 1,5L pulloihin

Mountain Dew supernova on monen nuoren kuin aikuisen suosikki juoma joka ei ole valitettavasti saatavilla 1,5L versiona  

Luotu: 2018-03-01

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 10 10
24 tuntia 1 1

Loviisan tyttöjen palautukselle Irakiin SEIS !!!!

Yhdeksänhenkinen perhe joutui pakenemaan Irakista, kun perheen isä ei suostunut kuljettamaan aseita taistelijoille ambulanssissaan. Perhe on nyt asunut Suomessa reilun kahden vuoden ajan. Pakkopalautus uhkaa heitä jo alle viikossa. Se tarkoittaa isän todennäköistä kuolemaa. Vanhemmat ovat varmoja, että heidät kaikki tapetaan. Lapset ovat löytäneet paikkansa suomalaisessa kotikunnassaan, heistä viisi vanhinta puhuvat suomea. Kolme nuorinta on syntynyt Suomessa. Zahra 11-vuotta, vanhin tyttäristä

Luotu: 2018-02-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 10550 10242
24 tuntia 1 1



Facebook
Tulisiko eläkeikää nostaa?