Suosituimmat adressit vuonna 2008 - Suomi

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | 12 kuukautta | Tämä vuosi (2022) | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin

PLEASE SCROLL DOWN TO SEE THIS PETITION IN OTHER LANGUAGES Me allekirjoittaneet olemme järkyttyneitä nähtyämme uutta dokumenttia EU:n tämän hetken teurashevoskuljetuksista. Tiedämme, että on olemassa direktiivi ja asetus, jonka mukaan "eläimiä ei saa kuljettaa tai kuljetuttaa siten, että niille voi aiheutua vammoja tai turhaa kärsimystä", "eläimiä käsittelevillä henkilöillä on tarvittava koulutus tai pätevyys ja he hoitavat tehtävänsä ilman väkivaltaa tai muita sellaisia menetelmiä, jotka voiv

Luotu: 22.12.2007 Tilastot

Aseiden totaalikiellon vastustaminen

Ampumaurheilun harrastamisen jatkuminen on taattava Suomessa myös tulevaisuudessa. Aseiden omistamista ei saa kriminalisoida eikä tunnollisia harrastajia syyllistää sairaiden ihmisten tekojen takia. Jokaisella terveellä Suomen kansalaisella tulee olla oikeus perustellusta syystä harrastaa ammuntaa. Lupakäytäntö tulee olla järkevä ja käytännön tulee olla sama koko maan alueella. Aselain tiukentaminen ei saa kohtuuttomasti vaikeuttaa syrjäseuduilla tapahtuvaa harrastustoimintaa eikä harrastuksesta

Luotu: 30.09.2008 Tilastot

ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp) esittää uutta ulkomaalaislakia. Muutosehdotukseen voi tutustua osoitteessa http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/118570.shtml, Esitys täällä: http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+166/2007&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD. - Mikäli laki hyväksytään sellaisenaan, laista tulee erittäin suurella todennäköisyydellä ovi, jonka kautta kymmenet tuhannet (sadat tuhannet? miljoonat?) maahanmuuttajat pyrkivät EU:iin. - Suurimm

Luotu: 09.12.2008 Tilastot

Oulun tulee luopua Kallioparkista

Oulun tulee luopua Kallioparkista Kasvihuoneilmiö etenee huolestuttavan nopeasti. Kaikki voitava on tehtävä sen estämiseksi. Emme pidä mielekkäänä, että kaupunki jatkaa Kallioparkin suunnittelua unohtaen ilmastomuutoksen seuraukset. Kallioparkin rakentaminen on vastoin kestävän kehityksen periaatetta eikä edusta järkevää suunnittelua ympäristön, yhteiskunnan eikä asukkaiden viihtyvyyden kannalta. Kallioparkki lisää keskustaan suuntautuvaa yksityisautoilua ja aiheuttaa sisääntuloväylille uusia

Luotu: 18.12.2007 Tilastot

Suvi Lindén - Eroa taas

Suvi Helmi Tellervo Lindén (19. huhtikuuta 1962) on Suomen viestintäministeri Vanhasen II hallituksessa ja Kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 1995 lähtien. Lindén toimi kulttuuriministerinä 15. huhtikuuta 1999 – 5. kesäkuuta 2002 Lipposen toisessa hallituksessa. Lindén joutui eroamaan ministerintehtävistään kesäkuussa 2002 sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat paljasti hänen myöntäneen 170 000 euron avustukset Sankivaaran golfkeskukselle, jossa hän oli itse perheineen osakkaana. Oikeuskansleri Paavo Ni

Luotu: 22.02.2008 Tilastot

Pallas säästettävä lisärakentamiselta

************************************************ADRESSI ON LUOVUTETTU EDUSKUNNALLE 2.4.2009. NIMIEN KERÄYS ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE ALLEKIRJOITTAJILLE! ************************************************ Eduskunnalle Me allekirjoittaneet vetoamme Suomen Eduskuntaan, jotta laki Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta säilytettäisiin nykyisellään. Pyydämme, että Eduskunta ei hyväksyisi lakiesitystä, joka sallisi yksityisen yrityksen rakentaa lisää hotelli-, ravintola-, pysäköinti- tai muita matk

Luotu: 01.05.2008 Tilastot

Marinoimattoman lihan puolesta

Kauppojen hyllyiltä on vaikea löytää lihaa tai broileria (kanasta puhumattakaan), jonka makua ei teollisuus olisi jo valmiiksi päättänyt. Jos tavoitteena on aktiivisesti vaikuttaa keittotaitomme huonontumiseen, niin oikeat keinot ovat käytössä. Suomalainen lihakarjan tai broilerin kasvattaja tekee kaikkensa, jotta liha olisi puhdasta, tuoretta ja hyvänmakuista. Miksi se sitten pitää (tai saadaan) pilata matkalla tilalta kauppaan? Tällä adressilla halutaan kauppoihin parempi marinoimattomien liha

Luotu: 16.01.2008 Tilastot

Turun Eläinhoitolaa ei saa lopettaa!

Me allekirjoittaneet vaadimme, ettei Turun Eläinhoitolaa saa lopettaa eikä kaupungin eläinsuojelua romuttaa! Eläinhoitolalle pitää rakentaa luvatut, uudet, 2000-luvulle sopivat tilat! Asiaa ei enää saa lykätä, vaadimme, että Turun Kaupunki pitää antamansa lupauksen! Koko Eläinten Hyvinvointikeskuksen on perustunut eläinklinikan ja eläinhoitolan sijoittumiseen samalle tontille. Samaa organisaatiota jo nyt olevien eläinhoitolan ja kaupungineläinlääkärin yhteistyötä tulee pyrkiä erityisesti kehittä

Luotu: 21.05.2008 Tilastot

Kannabis lailliseksi

Adressi suljetaan koska nyt voi allekirjoittaa sellaisenkin jolla on jotain merkitystä, eli tänne sitä allekirjoitusta pykäämään: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74   Kiitokset kaikille allekirjoittaneille ja suurimmalle osalle keskusteluun osallistuneista. Good times, high times. :P

Luotu: 01.06.2006 Tilastot

Raiskauksille kovempi tuomio!

Jos mies raiskaa naisen puistonpenkillä, hän saa pahimmillaankin vain noin kolme vuotta vankilaa. Siellä hän elää useimmiten ilmaiseksi mielenterveysosastolla kuin herra ja saa miettiä kenet raiskaa seuraavaksi. Useimmiten raiskarit ja pedofiilit eivät jää edes kiinni - mutta kun jäävät, ei rangaistusta voi pitää edes rangaistuksena ottaen huomioon vankilan mielenterveysosaston palatsimaiset oltavat, joidenkin raiskareista sinne päästessä. Eikä nainen ole ainoa raiskattavissa oleva, myös nainen

Luotu: 17.05.2006 Tilastot

Elinkeino- liikenne- ympäristökeskus Vaasaan, Näringslivs- trafik- och miljöcentralen till Vasa

ADRESSI 21.11.2008 Valtion aluehallintoa ollaan uudistamassa ja siihen liittyvällä Alku-hankkeella on tarkoitus järjestellä uudelleen maakuntien liittojen, lääninhallitusten, tiepiirien, ympäristökeskusten ja TE-keskusten toimintaa. Valtion aluevirastojen toimintoja ollaan jakamassa ALLU:ihin ja ELLU:ihin. Me allekirjoittaneet vaadimme, että ELLU 9:n sijoituspaikkaa päätettäessä, otetaan huomioon kaikki ne järkiperusteet, jotka puoltavat ELLU:n pääpaikaksi VAA

Luotu: 21.11.2008 Tilastot

Kansalaisadressi Lääkelaitoksen esittämää lakiehdotusta vastaan. Adressi luovutettu 8.9.08 sos.ja te

Syövän hoitoon tarvitaan uusia hoitomuotoja. Poikamme taistelee tätä sairautta vastaan ja on saanut hyötyä onkolyyttisestä virushoidosta (adenovirus). Kyseinen hoitomuoto loppuu, mikäli Lääkelaitoksen ehdottama lakiesitys astuu voimaan 31.12.2008. Miten käy jo muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa kamppailevien syöpää sairastavien tai virushoidosta avun saaneiden ja hoitoa uudelleen tarvitsevien? Nykyisin jokainen tuntee lähipiiristään jonkun, joka sairastaa syöpää. Varmistakaamme, että jatkoss

Luotu: 27.05.2008 Tilastot

Lapsilisään korotus!

Lapsilisät saivat 1.3.2011 indeksikorotuksen, jota ei edes huomaa Lapsilisä nykyään: ensimmäisestä lapsesta 100,40 euroa toisesta lapsesta 110,94 euroa kolmannesta lapsesta 141,56 euroa neljännestä lapsesta 162,15 euroa jokaisesta seuraavasta lapsesta 182,73 euroa Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,79 euroa. Lapsilisään tarvitaan huima korotus! Jokaisella lapsella on oikeus kunnon elämään. Nostamalla lapsilisää, jokaisen lapsen taloudellinen til

Luotu: 31.01.2007 Tilastot

Muumilimu 1,5 litran pulloihin!

Muumi on kauniin punainen, metsämansikan makuinen virvoitusjuoma, jota me kaikki suomalaiset vauvasta vaariin niin rakastamme. Kuitenkin kerta kerran jälkeen nousee esille hämmennystä herättävä kysymys: miksi muumilimsaa ei saada lainkaan 1,5 litran pulloissa? Täten olen päättänyt kerätä adressin kyseistä virvoketta valmistavalle Sinebrychoffille, jotta me kaikki muumijuomaa niin kovasti janoavat saisimme nauttia tästä luojan lemmestä varomattomin siemauksin! 17.12.2006 Lähetetty vetoomus Sinebr

Luotu: 28.07.2006 Tilastot

100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus

Jo useita kertoja Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt seksuaalirikollisten tuomioita. Hovioikeus on lievennyksillään antanut ymmärtää, että naisten ja lasten seksuaalista koskemattomuutta saa rikkoa ilman suurempia seuraamuksia. Tällainen linja ei saa jatkua, jonkun on puututtava asiaan. Laitetaan yhdessä pyörät pyörimään! Oletko samaa mieltä? Allekirjoita adressi! Adressi toimitetaan eteenpäin päättäjille. Tässä viimeisin tuomion lievennys: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen

Luotu: 19.11.2008 Tilastot

Ei perusopetuksen leikkauksille Espoossa

Perusopetuksen resursseja ei pidä leikata Espoossa Perusopetukseen Espoossa suunniteltuja resurssileikkauksia ei saa toteuttaa. Tuntikehystä ei tule leikata ja avustaja- ja tukiresurssit on säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla, huomioon ottaen oppilasmäärän kasvu. Luokkakokoja ei tule suurentaa vaan opetusministerin linjausten mukaan pienentää. Oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon resurssit on turvattava ja säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla. Perusopetuksen ja oppilashuollon leikk

Luotu: 06.11.2008 Tilastot

Big Brother ohjelma lopetettava kusetuksen takia

Noin 3 minuuttia sitten, BB:n tuontantotiimi Räisäsen johdolla savusti Markon talosta. Ohjelman tuontantotiimi oli kolme viikkoa yrityttänyt tiputtaa Markoa pois ja koosteiden seuraamisella monet ovat huomanneen sen olevan Marko vastainen. Äänestys olikin sitten täysi farssi yhdellä mainostauolla 10% ero otetaan kiinni. Aika vähän äänestäjiä on ollut ennen vikaa 10 minuuttia, kun tulos noin nopeasti noinkin nopeasti muuttui. Suuri epäilykseni onkin, että kyseessä oli Lumeäänestys, jossa tuotant

Luotu: 14.09.2008 Tilastot

Kotihoidontukea korotettava!!!

Kotihoidontukea korotettava!Tällä ehdotuksella vaadimme, että kotihoidontuen korottaminen rahallisesti samalle tasolle kuin peruspäiväraha, tehdään lakialoite!Kotihoidontuen nostaminen rahallisesti samaan, kuin peruspäiväraha, takaisivat jokaiselle tasapuolisen ja reilun kohtelun. Näin voisi olla mahdollista, että jokaiselle kotona työttömänä tai kotihoidontuella olevalle äidille ja isälle saataisiin samansuuruiset tuet, riippumatta onko työttömänä työnhakijana vai kotihoidontuella.Lasten hoitam

Luotu: 05.11.2008 Tilastot

EI päivähoitomaksujen korotuksille

Vaasalaiset päiväkotien vanhempaintoimikuntien jäsenet vastustavat päivähoidon asiakasmaksujen nostamista. Vastustus tuli selvästi esiin Kappelinmäen päiväkodissa 12.5. pidetyssä vanhempaintoimikuntien tapaamisessa. Korotusten sijaan maksuja pitäisi mielestämme päinvastoin alentaa kaikilta, ellei jopa asteittain poistaa kokonaan! Perjantaina 16.5 eduskunta kuitenkin jo hyväksyi asiaa koskevan lakiesityksen. Kaiken lisäksi maksut sidotaan indeksiin, jolla ne nousevat jatkossa joka vuosi. Päivähoi

Luotu: 19.05.2008 Tilastot

Mopot 60km/h

Mopojen ja moposkoottereiden suurinta sallittua nopeutta tulisi nostaa 45km/h:sta 60km/h:n, sillä liikenteen seassa tuon sallitun vauhdin ajaminen on hyvin vaarallista. Varsinkin ruuhka-aikoina mopoilijan turvallisuus on erittäin uhattuna, muunmuassa lukuisten ohitusten / ohitusyritysten johdosta, joita autoilijat kuumeisesti tekevät. Ulkomailta valmistettavat ja tulevat mopot ovat jo tehtaalla suunniteltu kulkemaan sitä vauhtia, jonka ne kestävät, ja joka on turvallista mopolle, mopoilijal

Luotu: 12.06.2006 Tilastot