E-kirjojen hinnat ja verotus alas ja tarjonta ylös

Sähköisten kirjojen myynti, sekä niitä tukevien lukulaitteiden myynti on vihdoin pyörähtänyt käyntiin, mutta laitteisiin saatavien kirjojen hinta on järkyttävän korkea ja suomenkielinen tarjonta taas kamalan pieni.

Yhdysvalloissa sähkökirjojen myynti on ollut jatkuvassa nousussa vuodesta 2008 lähtien ja siellä sähkökirjojen myynti on jo noin 10% kokonaismyynnistä. Hinnat normaalille romaanille pyörivät noin 10 dollarissa, eli siinä 8 euron paikkeilla.

Suomessa saatavuus ja hinnat ovat naurettavia. Englanninkielistä tarjontaa kyllä köytyy ja kohtuulliseen hintaankin, mutta suomenkielinen tarjonta on naurettavan pieni ja hinta taasen naurettavan suuri. Sähköisestä kirjasta saa keskimäärin maksaa saman verran kuin samasta kirjasta kovakantisena painoksena, eli hinnat ovat noin 18-30 euroa. Tätä selitetään sillä, että sähkökirjoissa veroprosentti on 23%, kun tavallisen kirjan taas 9%. Lisäksi kirja pitää taittaa uudelleen sähköistä muotoa varten. Mutta täytyyhän pokkarikin taittaa uudelleen ja silti niiden hinnat pyörivät 10 euron kieppeillä.

Haluamme siis, että sähköisten kirjojen verotus muutetaan samaan kuin paperisilla kirjoilla, sekä niiden hintaa lasketaan huomattavasti. Kuka haluaa maksaa sähköisestä kirjasta saman verran kuin paperisesta jos jo pelkkä lukulaite maksaa satoja euroja? Täysin naurettavaa.

Sähköiset kirjat säästävät luontoa, mutta tosiasia on, että suurin osa ihmisistä säästää mielummin rahojaan. Hintoja laskemalla voisimme siis vaikuttaa huomattavasti sähköisten kirjojen myyntiin ja tätä kautta saamme säästettyä luontoa.

Tutustu lisää sähköiseen kirjaan mm. täältä (sekä niiden hinnoitteluun)

http://www.50plus.fi/uutiset/artikkelit/suomessa-e-kirja-on-kovin-kallis

http://www.sahkoinenkirja.fi/usein-kysyttya/

http://www.tutkamedia.fi/index.php/fi/yhteiskunta/ihminen/1339-korkea-hinta-ja-sekalainen-tarjonta-e-kirjojen-suosion-esteena

http://www.vihrealanka.fi/uutiset/miksi-e-kirjat-ovat-suomessa-niin-kalliita