Ei Delffiinittömälle särkänniemelle.

Tampereen Vihreiden jättämä aloite on kieltämässä Tampereen Särkänniemessä olevan suositun Delfinaarion kokonaan ja näinollen kunhan Särkänniemen delfiinit kuolevat, luonnollisesti, Särkänniemestä katoaisi huvipuiston suosituin nähtävyys.

- Me allekirjoittaneet esitämme, että Tampereen Särkänniemi ei kasvata lisää delfiinejä delfinaarioon, ja että delfinaarion sulkemista ryhdytään selvittämään asiantuntevien kansalaisjärjestöjen kanssa, aloitteessa kirjoitetaan.

Allekirjoittaneiden mielestä delfiinit eivät ole enää osa nykyaikaista ja eläimiä kunnioittavaa huvipuistoa. Särkänniemen delfinaario aloitti toimintansa vuonna 1985 ja se on maailman pohjoisin delfinaario. Delfinaariossa on tällä hetkellä viisi delfiiniä, heistä vanhin on vuonna 1978 syntynyt Veera

Särkänniemen delfinaario on kuitenkin vuosittain huvipuiston suosituin nähtävyys.

Delfiinien elinolot ovat Särkänniemessä tasaiset ja hyvät.

Iltasanomat - Aloite jätetty. Delfinaario halutaan pois Tampereelta.
---------------------------

Me allekirjoittaneet vaadimme että Särkänniemen Delfinaario tulee, Suomen ainoana delfinaariona, säilyttää tai kehittää tulevaisuutta ajatellen vielä paremmalle tasolle, Delfiinien elinoloja huonontamatta.

 


Jari-Petteri Pahtela    Ota yhteyttä adressin tekijään