Ei Sompion ja Killan 6. luokkalaisten vyörytykselle! Oikeus lähikouluun taattava!
Kerava on linjannut, että se on yhtä oppilaaksiottoaluetta, mutta lapset tulisi ensisijaisesti sijoittaa omaan lähikouluunsa. Myös ns. lähikouluperiaate linjaa tätä. Nyt Keravalla ei olla toimimassa näin.
Killan ja Sompion tulevia seiskaluokkalaisia ollaan vyöryttämässä Keravanjoen kouluun, eivätkä lapset pääsisi omaan lähikouluunsa, Sompion yläkouluun. Nyt osa tavallisille luokille menevistä lapsista joutuisi kävelemään oman lähikoulunsa ohi kauemmas uuteen kouluun. Tässä ei toteudu tärkeä lähikouluperiaate, eikä lasten oikeudet.
Tämä on todellinen shokki lapselle ja iso asia teini-ikää lähestyvälle, joka tarvitsee turvallisen kouluympäristön.
Tulevana syksynä koulun alkaessa Sompion yläkoulun täyttäisivät alakoululaiset, jotka siirrettäisiin koulun pihalla olevista paviljongeista pois, koska paviljongit ovat kalliita. Myös painotusluokat ovat Sompiossa, koska opinto-oppaassa oli mainittu valintavaiheessa painotusluokkien sijaintipaikka.
Me adressin allekirjoittaneet vaadimme, että Killan ja Sompion tulevat seiskaluokkalaiset saavat jatkaa koulu-uraansa lähikoulussaan, Sompion yläkoulussa. Tämä asia tulee järjestää esim. säilyttämällä paviljongit alakoululaisille.
Jokaisella perusopetuksen oppilaalla on oikeus käydä lähikoulua (poislukien painotusluokat). Koulumatkalla lähikouluun oppilaan ei tarvitse kulkea toisen saman asteen opetusta järjestävän koulun ohi. Lähikoulu pitää taata kaikille alueen lapsille.
Lähikoulu on perusoikeus 7. luokkalaisille tulevana syksynä ja tulevina vuosina.
Kirsti Kurki-Myllymäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1847 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1653 Luotu: 17.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1554 Luotu: 11.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
661 Luotu: 15.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
905 Luotu: 13.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
346 Luotu: 19.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2703 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
570 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
294 Luotu: 05.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
338 Luotu: 15.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
127 Luotu: 21.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6434 Luotu: 22.09.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
87 Luotu: 20.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
578 Luotu: 12.03.2023
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
326 Luotu: 13.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
89 Luotu: 14.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
65 Luotu: 20.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
450 Luotu: 29.07.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
790 Luotu: 04.10.2025