Ei tuulivoimaa Karvian Siliäkankaalle!

Ei tuulivoimaa Karvian Siliäkankaalle!

Karvian Siliäkankaan alueelle suunnitellaan rakennettavaksi 8-10 kpl n. 300 metrin korkeuteen ulottuvia tuulivoimaloita. Tällaisia ei ole vielä missään päin maailmaa käytössä, eikä useimmissa maissa saa sijoittaa näin suuria voimaloita maa-alueelle. Suunnitellun hankealueen itäpuolella oleva Karvianjärven ympäristö on rauhallinen ja viihtyisä asuinalue kauniilla järvimaisemalla, josta löytyy runsaasti sekä vakituista asutusta että loma-asuntoja. Siliäkankaan alue itsessään taas liittyy laajaan metsäalueeseen, joka soveltuu erinomaisesti virkistyskäyttöön. Toteutuessaan tuulivoimalahanke vaatii laajoja infrarakennusprojekteja, jotka muuttaisivat Siliäkankaan teollisuusalueeksi voimaloineen, sähkölinjoineen ja huoltoteineen. Tällä olisi vahvasti negatiivinen vaikutus seudun asukkaiden viihtyvyyteen ja ylipäänsä koko asuinalueen imagoon ja vetovoimaan. Tuulivoimalat aiheuttaisivat massiivisen kokonsa vuoksi merkittävän maisema- ja välkehaitan myös järven toisella puolella sijaitseville kotitalouksille ja vapaa-ajan asunnoille.

On odotettavissa, että lähialueen kiinteistöjen arvot laskisivat tuulivoimaloiden tulon myötä. Laillistetun kiinteistönvälittäjän arvion mukaan asuinkiinteistöjen arvo putoaa keskimäärin kolmasosan 3 kilometrin säteellä tuulivoimaloista. Siliäkankaan hankealueen vaikutuspiirissä kiinteistöjen yhteenlaskettu arvonmenetys muodostuisi merkittäväksi. Rakennettujen kiinteistöjen arvonlaskun ohella on hyvä huomioida myös käyttämättömien rakennusoikeuksien arvon heikkeneminen - järvenrantatonttien arvo koko Karvianjärven alueella tulee todennäköisesti laskemaan, jos maisema täyttyy tuulivoimaloista.

Tuulivoimasta koituu alueen asukkaille maisemahaitan lisäksi myös meluhaittaa. Voimalat tuottavat sekä korvin kuultavaa melua että infraääntä. Suurten tuulivoimaloiden kuultava ääni painottuu matalille taajuuksille, jotka kantautuvat ilmassa pidemmälle ja läpäisevät asuntojen rakenteet. Tuulivoimalan melu on lapojen pyörimisliikkeestä johtuen ajallisesti vaihtelevaa ja sykkivää. Melun läpäisevyys ja sykintä tekevätkin siitä erityisen häiritsevää. Ihmisen kuuloalueen alapuolelle jäävää hyvin matalataajuista ääntä (alle 20 Hz) taas kutsutaan infraääneksi. Kansainvälisten tutkimusten mukaan pitkäaikainen infraäänelle altistuminen saattaa olla ihmisten ja eläinten terveydelle haitallista. On tiedossa lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat joutuneet jopa jättämään kotinsa voimaloiden aiheuttamien haittojen vuoksi. Tuulivoimaloista ihmisten terveydelle koituvista vaikutuksista ei ole vielä riittävästi tietoa varsinkaan ennätyksellisen suurten tuulivoimaloiden kohdalta, jollaisia Siliäkankaallekin suunnitellaan rakennettavaksi. 300 metrin korkeuteen kohoavia ja teholtaan jopa 10 MW jättivoimaloita ei tule rakentaa lähelle asutusta.

Karvian kunta mainostaa itseään verkkosivuillaan seuraavasti: “Komeat peltoaukeat, pihkantuoksuiset jäkäläkankaat, koskemattomat suot, järvet ja joet kutsuvat nauttimaan luonnosta.” Lisäksi Karvia on osa Geopark-verkostoa, jonka tarkoitus on edistää luonnossa matkailua ja luontoarvojen suojelua. Tuulivoimaloiden rakentaminen kauniiseen metsä- ja järvimaisemaan ei ainakaan auta asiaa, jos tavoitteena on houkutella ihmisiä luontoelämysten pariin. Tuulivoima on räikeässä ristiriidassa luontoarvojen ja asumisviihtyvyyden kanssa, vaikka sitä markkinoidaankin puhtaana ja vihreänä energiantuotantomuotona. Suomeen on nyt suunnitteilla rakennettavaksi niin paljon tuulivoimaloita, että niistä vapaat alueet ovat pian todella harvinaisia. Eikö Karvia voisi iskulauseensa mukaisesti olla “oman tiensä kulkija” ja panostaa rohkeasti kunnan imagoon luonto- ja kulttuurikohteena tuulivoimaan takertumisen sijaan?

On ymmärrettävää, että tuulivoimasta saatava taloudellinen hyöty houkuttelee niin maanomistajia kuin haastavassa taloustilanteessa olevaa kuntaakin. Hankkeella olisi kuitenkin toteutuessaan peruuttamattomia vaikutuksia kaikkien alueen asukkaiden elämään vuosikymmeniksi eteenpäin.  

Me adressin allekirjoittajat vetoamme kuntapäättäjiin ja maanomistajiin, että Siliäkankaan tuulivoimahankkeesta luovutaan. Säilytetään yhteinen elinympäristömme luonnonkauniina, viihtyisänä ja asukkaille turvallisena!


Ei tuulivoimaa Siliäkankaalle -ryhmä    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Ei tuulivoimaa Siliäkankaalle -ryhmä voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…