Ei väylien yhtiöittämiselle ja kansalaisten seurannalle!

Vaadimme, että hallitus päättää jättää jatkamatta väylien yhtiöittämisen ja ajamisen seurantaan perustavan tiemaksujen hanketta kevään kehysriihessä huhtikuussa 2017. Suunitelmien mukaan jo 1.1.2018 alkaisi toimia liikenneverkkoyhtiö, joka vastasi Suomen teiden, rautatieden ja meriväylien ylläpidosta. Nyt ne rahoitetaan suoraan valtion budjetista. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan tiekäyttäjät maksaisivat teiden käytöstä järjestelmällä, joka perustuisi autoihin asennettuihin SIM-kortteihin tai vastaavaan - toisin sanoen, kansalaisten seurantaan. Näitä maksuja keräisivät yksityiset yritykset eli "palveluntarjoajat".

Väylien yhtiöittämistä ei voi hyväksyä, koska:

- Rahoitus toimii jo. Hallitus esittää liikenteen rahoittamista osana budjettia vuosittain, ja eduskunnassa syntyy keskustelu. Kansalaisilla on kansanedustajiensa kautta siis poliittinen kontrolli liikenteen ja väylien rahoittamisesta. Uudella liikenneverkkoyhtiöllä olisi täysi rahallinen kontrolli väylistä vailla mitään polittista vastuuta. Jos tarvitaan lisää rahoitusta väyliin, oikea tapa toimia on antaa niille lisää rahaa budjetista, ei perustaa kokonaan uusi järjestelmä uudella byyrokraatialla.

- Autoihin asennetut SIM-kortit, jotka rekisteröisivät ajetut kilometrit, rikkosivat kansalaisten oikeutta yksityisyyteen. Valtion, liikenneverkkoyhtiön ja "palveluntarjoajien" ei tarvitse tietää, missä ja milloin lainkuuliaiset ihmiset liikkuvat.

- Me autoilijat maksamme jo teiden käytöstä "käytön mukaan" polttoaineverona. Toki ministeri Berner lupaa, että polttoaine- ja autoverot laskettaisiin tai poistettaisiin, mutta voiko vakavasti uskoa tähän?

- Me veronmaksajat olemme jo maksaneet väylien rakennuksesta ja ylläpidosta verorahoillamme. Emme suostu maksamaan niistä toisen kerran tiemaksujen muodossa.

- SIM-kortit autoissa olisivat valtava tietoturvallisuusriski, kuten käy ilmi VTT:n erikoistutkija Ari Virtasen kommenteista. Hallitus - eikä kukaan muu - ei voil olla varma, että näiden SIM-korttien tiedot eivät joutuisi hakkereiden käsiin.

- Suomalaiset eivät halua tätä uudistusta - ei liikenneverkkoyhtiö, ei tiemaksuja! Näin kävi selväksi Autoliiton teettämän kyselystä, jossa kaksi kolmasosaa vastanneista vastustavat hanketta.

- "Palveluntarjoajille" ei ole tilaa meidän, kansalaisten omistamilla teillä. "Palveluntarjoajien" tulo olisi suorastaan valtion omaisuuden muuntaminen rahaksi yksityisille yhtiöille. Meidän väylämme eivät ole "alusta", jolla tehdään bisnestä, kuten ministeri Berner toteaa.

Saman tyyppinen hanke haudattiin kolme vuotta sitten. Nykyinen hallitus ajaa taas väylien yhtiöittämistä, vaikka kuinka kireällä aikataululla. Emme usko, että kansalaiset, auto- ja polttoaineveroja maksavat autoilijat, tulevat hyödyntämään tästä uudistuksesta. Autoilu kallistuu, kansalaiset seurataan jatkuvasti ja autoista tulee mahdolliset hakkereiden uhrit.

Hallitus, haudatkaa kevään kehysriihessä koko tämä hanke! Muistakaa, että kuntavaalit lähestyvät!

PS: Eräs allekirjoittanut antoi pari hyvää esimerkkiä siitä, miten oikeasti käy, kun valtion omaisuus joutuu yksityiskäsiin:

https://www.uusisuomi.fi/raha/64853-digita-kaarii-miljoonia-%E2%80%93-sinun-rahojasi (Digita)

http://yle.fi/uutiset/3-8638094 (Caruna)


Ian Mac Eochagáin    Ota yhteyttä adressin tekijään