Eläinseksi Suomessa täyskieltoon!

Suomessa saa harrastaa seksiä eläimen kanssa, jos eläintä ei vahingoiteta.

Eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos ei voida näyttää toteen, että eläintä on käsitelty liian kovakouraisesti, julmasti tai tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa aiheuttaen. Eläimiin sekaantumisella ei tarkoiteta pussaamista, halailua ja silittelyä vaan sukupuoliyhteyteen verrattavaa tekoa ihmisen ja eläimen välillä.

Suomi laillisti eläinseksin vuonna 1971 muiden Euroopan maiden perässä. Yhtenä ajatuksena oli, että tekoon syyllistyivät yleensä nuoret, jotka olivat seksuaalisesti estyneitä, vajaamielisiä tai sitten vanhuuden tylsyyttä potevia. Katsottiin, ettei rikoslaki ole oikea keino puuttua sairaalloisena pidettyyn toimintaan.

Suomessa eläinseksiä ei ole tutkittu, mutta Norjassa ja Ruotsissa siitä on tehty laajat kyselytutkimukset. Niissä nauta, hevonen, sika, lammas, koira ja kissa ovat yleisimmät eläinlajit, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Norjalaisessa ja ruotsalaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että suurimmassa osassa tapauksista eläimille aiheutui vakavia fyysisiä vammoja sekä ahdistusta ja pelkoa. Fyysisiä vammoja löytyi paitsi sukuelimistä myös muualta kehosta. Eläin kuoli usein saamiinsa vammoihin.

Tähän on saatava loppu!! Nyt kaikki allekirjoittamaan, että saataisiin kiellettyä Suomessa!