Emme ole vastuussa pakolaisista!
Vaadimme päättäjiä pitämään kiinni pakolaiskiintiöstä, joka on 750-1 050. Todellisuus on paljon karumpaa.
31.8.2015 hakijoita oli 7015, joista Syyrialaisi 197, Somalialaisia 1282, Irakilaisia 3228 ja Albanialaisia 573. Syyskuun lukuja ei ole julkaistu vielä, mutta Haaparannan kautta tulee päivittäin pakolaisia 800.
Ymmärrämme hädän, mutta me emme ole vastuussa kaikista.
Yksi pakolainen maksaa suomelle n.40e/vrk tai 317e/kk. Samaan aikaan leikataan vanhuksilta, opiskelijoilta, vähävaraisilta, lapsiperheiltä ja työssä käyviltä.
Leikkaus saa loppua ja pakolaisten majoittaminen!
Jos hakijan henkilöllisyydessä tai matkareitissä Suomeen on epäselvyyksiä, hänet saatetaan ottaa säilöön. Säilöönottoaikana poliisi selvittää turvapaikanhakijan henkilöllisyyttä ja matkareittiä. Myös kielteisen päätöksen saanut eli käännytettävä turvapaikanhakija tai muutoin karkotettava ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön ennen hänen maastapoistamistaan.
Ja moni pakolainen on tullut suomeen ilman papereita tai väärenetyillä papereilla.
Hoidetaan ensin oman kansan asiat ja sitten autetaan muita!
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
5106 Luotu: 27.04.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
656 Luotu: 18.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
523 Luotu: 16.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
322 Luotu: 13.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
287 Luotu: 16.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
239 Luotu: 21.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
731 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
906 Luotu: 13.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
391 Luotu: 17.03.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
113 Luotu: 15.05.2025
Keminmaan kirkonmäen ala-asteen juhlat on palautettava entisiin ajankohtiin!
83 Luotu: 18.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68686 Luotu: 15.02.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20626 Luotu: 20.03.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
258 Luotu: 12.05.2025
Reilumpi luistelupassijärjestelmä aikuisille harrastajille
145 Luotu: 14.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1636 Luotu: 10.12.2024
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
52 Luotu: 19.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
213 Luotu: 11.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1528 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
496 Luotu: 04.05.2025