Enemmän koiralatuja Saariselälle
Kaipaamme edelleen monipuolisemmin koiralatuja Saariselälle. Joukko paikallisia ja lomailevia koiraharrastajia toivoo, että Saariselkä kehittyisi nyt jo hyvin laajan ja hyvin hoidetun latuverkoston kanssa palvelemaan myös koirien kanssa hiihtäviä entistä paremmin.
Nykyinen koiralatuna toimiva Luttolatu palvelee hyvin, mutta on varsin ruuhkaisa, etenkin kevätsesongilla helppoutensa vuoksi. Luttoladulle on helppo lähteä perheen pienempien kanssa, sekä aloittelevien harrastajien, jotka eivät halua jäädä jalkoihin vilkkaalla Laanilan ladulla, vaan nauttivat mieluummin helposta latuprofiilista ja kauniista maisemista. Lisäksi ladun varressa on hyvin toimiva taukopaikka Ski Saariselkä, joka vetää myös useampia hiihtäjiä puoleensa, koska Saariselällä latukahviloita ei juuri ole. Tämäkin edistää ladun ruuhkautumista sesonkiaikaan. Koko talvikauden samaa latua koiran kanssa hiihtäminen kyllästyttää paikallisia. Useamman koiraladun kanssa hiihtolenkkeihin saisi vaihtelua, ja tämä varmasti olisi mukava lisä myös lemmikkien kanssa matkustaville lomalaisille.
Esimerkiksi Levillä koiralatuja on 36 kilometriä, Ylläksellä lähes 50 kilometriä, ja käyttäjien palaute on ollut positiivista. Molemmat kohteet mainitsevat koiraladut isosti verkkosivuillaan.
Ehdotamme, että latuosuuskunta kokeilisi kevään 2023 ajan useampia koirahiihtolatuja jotka olisivat sallittuja kaikille esimerkiksi klo 16 jälkeen. Mitä laajemmalle ladut ulottuvat ja mitä enemmän on enemmän vaihtoehtoja sitä paremmin hiihtokansa hajaantuu laduille. Kevään aikana saadaan varmasti hyvä kokemus kuinka kokeilu kannatti ja voisiko sitä jatkaa tai jopa laajentaa tulevaisuudessa. Hiihtoladulla koiranomistaja on vastuussa koirastaan; koira tulee pitää aina kytkettynä ja mahdolliset jätökset tulee siivota pois ladulta. Koiran kanssa ohittaessa tulee edellä menevälle ilmoittaa kuuluvasti ohitusaikeistaan, ja pitää koira hyvässä kontrollissa.
Mitä useampia käyttäjiä ladut palvelevat sitä useampi maksaja ja käyttäjä laduille saadaan.
Sini Hulkkonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45689 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10632 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
210 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20899 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025