Etelä-Sisäsuomi itsenäiseksi valtioksi
Kuten allaolevasta kartasta näkyy punaisella merkitty alue on irtonainen alue Sisäsuomesta ja tämä pitäisi eriyttää itsenäiseksi valtioksi.
Adressin tarkoituksena on irroittaa kartassa merkitty alue kokonaan pois Etelä-Suomen läänistä sillä alla merkitty alue ei selvästi kuulu Etelä-Suomeen vaan Sisä-Suomeen ja näin ollen kuuluisi eriyttää omaksi valtiokseen Etelä-Sisäsuomeksi "Suursisäsuomeksi"

Olen ottanut myös vallan yhdistää Päijät-Hämeen sekä Kanta-Hämeen maakuntien vaakunat tulevalle valtiollemme vaakunaksi.

Etelä-Sisäsuomen pääkaupunkina toimii tulevaisuudessa Lahti joka uudelleennimetään kuitenkin Sisälahdeksi.
Etelä-Sisäsuomen Yksikkö Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |