Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi

Elämänkatsomustieto on monitieteinen oppiaine, ja siihen kuuluu aineksia filosofiasta, uskonto-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteistä. Opetusopillisesta lähtökohdastaan johtuen elämänkatsomustieto sopisi katsomusaineeksi kaikille koululaisille heidän kulttuuritaustastaan riippumatta.

Perusopetuksen tuntijakoa pohtinut työryhmä on saanut valmiiksi esityksensä uudeksi perusopetuksen tuntijaoksi. Uudessa tuntijakoehdotuksessa elämänkatsomustietoa ei esitetä vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Kaksi työryhmän jäsentä, rehtori Risto Rönnberg (vihreät) ja kansanedustaja Tuula Peltonen (SDP) jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden opiskella elämänkatsomustietoa ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomille sekä vähemmistöuskontoihin kuuluville, mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat eivät voi opiskella elämänkatsomustietoa.

Elämänkatsomustiedon avaaminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille parantaisi ensisijassa uskontokuntiin kuuluvien oppilaiden ja heidän vanhempiensa oikeutta määrätä itse omasta katsomusaineestaan. Esiopetuksessa ja aikuislukioissa katsomusaineen valinta on jo täysin vapaata.

Mikäli elämänkatsomustieto avattaisiin myös uskontokuntiin kuuluville, tulisi elämänkatsomustiedon oppilasmäärät todennäköisesti kasvamaan. Lisäksi elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit, opettajien koulutus, opetusjärjestelyt ja oppiaineen yleinen arvostus tulisivat paranemaan oppilasmäärien kasvun myötä.

Adressi on luovutettu tuntijakouudistuksesta vastaaville päättäjille 14.10.2010.  Adressia pidetään kuitenkin auki kunnes elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuus toteutuu Suomessa.

Tiedote adressin luovutuksesta: Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi -adressi luovutettiin opetusministerille

Lisää tietoa katsomusaineiden opetukseen liittyen löydät et-opetus.fi -sivuston kampanja-sivulta: Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi.

Yhteydenotot: info@et-opetus.fi

Allekirjoita tämä adressi


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Tulisiko rahapelit vapauttaa kilpailulle?