Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Kommentoitu viesti
5.3.2013 22: |
#3819 Kirkkoherra: Demonisaarnaaja manasi myös homoutta05.03.2013 23:32Kirkkoherra: Demonisaarnaaja manasi myös homoutta5.3.2013 22:01
Sami Kero / HS
Seurakunnat eri puolilla Suomea ovat peruneet saarnaaja Pirkko Jalovaaran esiintymisiä.
Homoutta ja skitsofreniaa Jalovaara yritti manata ihmisistä televisiossa kristillisellä TV7-kanavalla. Jalovaara on pitänyt kanavalla vuosia omaa "rukousohjelmaansa". Jalovaaran puheet nousivat esille viime viikolla, kun Ylen Mot-ohjelma esitti otteita hänen saarnoistaan Helsingin Kallion kirkossa. Kirkkoherra on nyt antanut Jalovaaralle porttikiellon kirkkoon. Laajasalon mukaan Jalovaara ei missään oloissa ole tervetullut vierailevaksi puhujaksi seurakunnan tiloihin. "MOT-ohjelmassa näytetyssä julistuksessa Jalovaara arvioni mukaan kyseenalaistaa lääkkeet ja hengellistää tavalliset sairaudet. Lisäksi on käynyt ilmi, että toisessa televisio-opetuksessa, jossa kuvituskuvana on käytetty seurakuntamme kirkkoa, on manattu ihmisistä 'homouden ja skitsofrenian henkeä' ulos", Laajasalo totesi tiedotteessaan. "Tällainen opetus on luterilaisen opin näkökulmasta väärää, ihmisen terveyden näkökulmasta vaarallista, hengellisen vallankäytön näkökulmasta moraalitonta ja luterilaisen kirkon julkikuvan kannalta erittäin vahingollista", Laajasalo kirjoitti. Myös muut seurakunnat eri puolilla maata ovat peruneet Jalovaaran esiintymisiä. |
Vastaukset
Näin se menee: |
#3820 Re: Kirkkoherra: Demonisaarnaaja manasi myös homoutta2013-03-05 23:47:47#3819: 5.3.2013 22: - Kirkkoherra: Demonisaarnaaja manasi myös homoutta Kallion seurakunta epää Suomen Raamattuopistolta kolehdin30.03.2011 15:00 | Elämään | Petri Vähäsarja
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto on päättänyt kohdistaa Suomen Raamattuopiston Säätiölle kerättävän valtakunnallisen kolehdin Yhteisvastuukeräykselle. Asiasta päätettiin seurakuntaneuvoston kokouksessa 28.3. Eriävän mielipiteen esittäneen kirkkoherra Heikki Ahosen mukaan päätös on laiton. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo vahvistaa että kirkkohallituksen kolehtipäätökset sitovat seurakuntia. Kirkkohallituksen määräyksen mukaan (kirkkolaki 22. luku 2. §) Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa kannetaan 17.4. kolehti Suomen Raamattuopiston raamattuopetukseen ja nuorisotyöhön. Kallion seurakuntaneuvoston jäsen Eero Minkkinen esitti 1.3. pidetyssä seurakuntaneuvoston kokouksessa kuitenkin, että kolehti Suomen Raamattuopiston säätiölle "poistetaan". - En ole tyytyväinen heidän suhteeseensa naispappeuteen, Minkkinen kommentoi. Kirkkoherra: "Päätös on absurdi" Päätökseen jätettiin kolme eriävää mielipidettä. Jättäjien joukossa oli seurakuntaneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Heikki Ahonen. - Päätös on laiton, koska kyseessä on kirkkohallituksen määräämä kolehti. Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa, pettynyt Ahonen toteaa. Puheenjohtaja Ahonen kokee raskaana sen, että esitys runnottiin seurakuntaneuvostossa läpi. - En ole sitoutunut mihinkään tiettyyn herätysliikkeeseen, mutta olen sitoutunut Suomen lakiin. Ei seurakuntaneuvosto voi määrätä siitä. Myös teologian ylioppilas Juhana Pulli jätti päätökseen eriävän mielipiteen. - Esityksen läpimenoon vaikutti naispappeuskysymyksen lisäksi Nuotta-lehden Älä alistu! -kampanjasta noussut kohu, hän toteaa. "Kirkkohallituksen määräys sitoo seurakuntia" Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ei tahdo ottaa asian tiimoilta kantaa "yksittäistapauksiin, kuten Kallion seurakuntaneuvoston päätökseen". - Kirkkolain (KL 22:3,9 §) mukaan kirkkohallitus määrää kolehdit kannettavaksi kaikissa seurakunnissa. Kirkkohallituksen kolehtipäätös perustuu lakiin ja on seurakuntia sitova. Seurakunta ei voi jättää kolehtia keräämättä, Keskitalo toteaa. - Joskus kuitenkin seurakunnassa on esimerkiksi tapahtuma, jonka vuoksi halutaan kerätä kolehti toiseen tarkoitukseen kuin kirkkohallituksen päätöksessä on määrätty. Tällöin on vakiintuneen tavan mukaan voitu vaihtaa "päikseen" kahden kolehdin keräyspyhiä. | |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46441 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
819 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10942 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
311 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
228 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
197 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025