HERTTONIEMEN nuorisotalon ja kirjaston puolesta
Kommentoitu viesti
Portimopolun Pirkko |
#10 Kirjastoa ja muita taloon kuuluvia toimintoja tarvitan siinä, missä ne nyt ovat!15.03.2013 11:18Haluan herättää mieliinne myös sen tärkeän näkökohdan yllä esitettyjen lisäksi, että alueella ja kirjaston vaikutuspiirissä asuu yhä lisääntyvä joukko iäkkäitä ihmisiä. Heille metrolle ja muuallekin kauemmas lähteminen on usein vaikeaa, jopa pelottavaa - "mummojahan ryöstellään jatkuvasti metroilla ja kaupungilla!" Iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää virikkeitä ja mahdollisuuksia sosiaalisiin suhteisiin - niisä lähellä oleva kirjasto on erittäin tärkeä! Iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa noeasti sekä Siilitellä että muualla Länsi-Herttoniemen sydänalueilla! Kirjasto jääköön paikoilleen ja asuintaloja rakennettakoon sen ympärille! |
Vastaukset
Taru |
#11 Re: Kirjastoa ja muita taloon kuuluvia toimintoja tarvitan siinä, missä ne nyt ovat!2013-03-15 12:08:00Kannattaa muistaa, että kirjaston siirtoa perustellaan vähäisellä lainaus- ja kävijämäärällä. Se on laskenut vaikka lainattavaksi hankittiin kaikkea petanquekuulista kävelysauvoihin. En halua allekirjoittaa adressia, sillä suon mieluusti kirjastopalvelut herttoniemenrantalaisille, kulosaarelaisille ja muille ohitse kulkeville, vaikka vuosaarelaisille. Ne koululaiset ja opiskelijat jotka liikkuvat bussilla ja metrolla, pääsevät kätevästi metrokirjastoon. Portimonpolultakin pääsisi bussilla suoraaan kirjastoon, jopa nykyistä vähemmällä kävelyllä. Näin kätevää liikkumista ikäihminen osaisi arvostaa. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1045 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2055 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
499 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18239 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1990 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
690 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
129 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
311 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1330 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12819 Luotu: 15.07.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024