Helsingin bussin 54 tulee jatkossakin kulkea Malmin kautta!
Kommentoitu viesti
54:n Heavyuser |
#9 Onks varma, että linja 54:n matka nopeutuu Malmin kiekatta?25.03.2013 21:54Kuulin vasta äsken suunnitelmasta muuttaa bussilinja 54:n reitti niin, ettei se enää koukkaisi Malmin kautta. Minulle on kerrottu, että syynä on Itäkeskuksen suunnasta tulevien matkustajien tuska siitä, että ko koukkaus kestää niin kauan ja pidentää bussimatkaa. Olen mitannut koukkauksen - sen kesto on noin 7-10 minuuttia. Malmi on tärkeä kokoojapiste monesta suunnasta tuleville (työmatka)matkustajille. Itse tulen linjan 77A/577 alkusuunnasta. Monet muut tulevat 76-linjalla Puistolan suunnalta tai Malmilla pysähtyvällä junalla pohjoisen suunnasta. Yhteistä meille on se, että vaihdamme ensimmäisen kulkuvälineemme toiseen eli bussi 54:ään Malmilla. Ei kulkuneuvon vaihtaminen kelissä kuin kelissä mitään herkkua ole ja vaihdotkin tuppaamaan menemään pieleen, mutta jos tämä suunnitelma toteutuu, liikennesuunnittelijat tekevät matkanteostamme entistä vaikeampaa. Suunnittelijat ehdottavat korvaavaa linjaa 554. Eihän ko bussilinja ainakaan piirroksen mukaan edes käänny 54:n reitille Kannelmäen Prisman kohdalta, vaan näyttää posottavan suoraan Kehä I:stä. Jos tulee linjalla 77A Suurmetsän suunnasta Malmille, niin pitääkö siis todellakin Malmilla hypätä bussiin 554, jäädä Kehä I:n varrella pois ja vaihtaa linjaan 54 eli kolmanteen kulkuneuvoon, jotta pääsee matkakohteeseensa?? Mikä ihme on ollut pontimena tällaiselle töpölle ehdotukselle ja kuka sitä on ehdottanut? Kun katsoo aamulla Kehä I:stä, niin kyllä se usein niin tukossa on, että mateluvauhtia mennään. Ei luulisi kiekan Malmille niin paljon hidastavan työmatkaa, että se pitää jättää tekemättä. Jos muutos on pakko tehdä, niin kulkekoon joka toinen suoraan Kehä I:stä ja joka toinen Malmin kautta. Voipi olla, että Kehä I:llä vilkutellaan toisillemme peräkanaa ajavissa busseissa... :) |
Vastaukset
Vera Ghattas Adressin tekijä |
#10 Re: Onks varma, että linja 54:n matka nopeutuu Malmin kiekatta?2013-03-27 10:50:06#9: 54:n Heavyuser - Onks varma, että linja 54:n matka nopeutuu Malmin kiekatta? Totta puhut. En osaa sanoa päätöksen tekijöistä, mutta päätös on tosiaan tehty jo. Tällä adressilla vastustamme muutosta, eli koitamme saada sen perutuksi, ennen kun se toteutetaan! Pyydän siis edelleen, laittakaa adressia jakoon! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
137 Luotu: 07.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
93 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025