Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#4500 Totuus vaihdettu valheeseen29.03.2013 19:03"Jeesuspelle", tuossako kaikki mihin nämä "uudistajat" ja suvaitsevat pystyvät? Ivaaminen ja kristittyjen pilkkaaminen? Outoa muutenkin tuollainen suvaitsevaisuus, kaikki muu suvaitaan, paitsi eri lailla ajatteleminen ja sen ääneen sanominen. Kristityn on aivan mahdotonta antaa kannatustaan elämänmuodolle, jonka Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jättäväksi asiaksi. Suomessa on uskonnonvapaus ja Raamattua saa yhäkin pitää elämänsä ohjenuorana. Yhä ovat voimassa UT:n ohjeet koskien sukupuolimoraaliakin.(kukaan ei ole synnitön näissäkään asioissa, se ei kuitenkaan tarkoita että rimaa tulisi alentaa tai poistaa kokonaan) "Sen tähden Jumala on hylännyt heidät häpeällisiin himoihinsa, sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa jne.." (Room.1) Siinä se kaikessa koruttomuudessaan, tuo saasta ei muutu kauniiksi vaikka kuinka "rakkaudesta" ja tasa-arvoisuudesta puhuttaisiin. "Suvaitsevaiset" varmaan tahtovat kriminalisoida tuonkin kohdan, sehän on yhtenä poltinrautana heidän omassa tunnossaan. Raamattu puhuu myös lähimmäisenrakkaudesta, sehän on juuri suurta rakkautta jos vaivan paikkaan johtavasta asiasta varoitetaan...ellei varoitettaisi, niin se olisi mitä suurinta vastuuttomuutta ja tuomionalaista välinpitämättömyyttä. |
Vastaukset
tero p. |
#4505 Re: Totuus vaihdettu valheeseen2013-03-29 19:24:42#4500: - Totuus vaihdettu valheeseen Muista kuitenkin että nuo sinun moraaliohjeesi on kirjoittanut murhamies (Paavali) joka väitti nähneensä Jumalan. On sinulla idolit.
|
Vieras |
#4507 Re: Totuus vaihdettu valheeseen2013-03-29 19:26:40#4500: - Totuus vaihdettu valheeseen Tuossa näyttää ikävä kyllä olevan kaikki mihin nämä "uudistajat" ja suvaitsevat pystyvät, kun heillä ei enää ole mitään muutakaan tapaa jäljellä millä voisivat yrittää ajaa omaa asiaansa . |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45584 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1750 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1463 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
317 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
218 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2240 Luotu: 22.03.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20880 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
163 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
135 Luotu: 01.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025