Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#11826 Re: Re: Re: Re: Re: Re:28.04.2013 08:56#11766: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Eri ajoilta on olemassa runsaasti erilaista legendaa, erityisesti keskiajalta. Tarinan ja sen tapahtuma-ajan välissä ei välttämättä ollut kovin pitkä aika. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tapahtumat olisivat oikeasti tapahtuneet. Tarvitaan vain sopiva yleisö, joka ei voi sanoa, että tarina ei voi pitää paikkansa, koska olin itse tuolloin paikalla. Tällaiseen antoi mahdollisuuden lähi-idän levoton tilanne ajanlaskun alkupuolella, erityisesti Jerusalemin tuhoamisen jälkeen. Paavali on ilmeisesti ihan todellinen henkilö ja hänen kirjeistään ainakin osa hänen kirjoittamiaan. Hän on tietoinen Messiaan tulosta ja ristiinnaulitsemisesta, mutta ei ollut itse paikalla ja sai "tietoa" asioista mm. näyistä. Hän ei kertaakaan viittaa historialliseen henkilöön Jeesus Nasaretilainen. Hänestä riippumatta muodostui siis suullinen kertomustraditio Jeesus Nasaretilaisesta, joka sitten kirjattiin erilaisina toisintoina evankeliumeiksi. Tarinat poikkesivat jo silloin suuresti toisistaan ja ilmentävät monin paikoin kannanottoja myös kirjoitusaikansa (ei Jeesuksen ajan) uskonkiistoihin. Osa näistä kiistoista käytiin sitten loppuun siten, että tarinoista "konsensusopista" eniten poikkeavat jätettiin kokonaan pois. Kaiken kaikkiaan Uudessa Testamentissa on myös lisäyksiä alkuperäiseeen tekstiin ja osa teksteistä (esim. Paavalin ja Pietarin kirjeistä) on todennäköisesti jonkun toisen kirjoittamia. On siis ilmiselvää, että melko pian oletetun Jeesuksen kuoleman jälkeen muodostui Jeesus-kultti, josta kristinusko sitten myöhemmin muodostui. Itse Jeesuksesta on olemassa vain väittämä siitä, että apostoli Pietari ja Jaakob olisivat olleet oikeasti Jeesuksen opetuslapsia, Jaakob toisten versioiden mukaan jopa Jeesuksen veli. Näistä ainakin Pietari on tutkijoiden mukaan erittäin epäuskottava, hänen kirjekokoelmansa ei vaikuta edes saman kirjoittajan laatimalta. Markuksenkin kohdalla meillä on vakuutuksena vain Raamatun teksti. |
Vastaukset
päivi |
#11833 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2013-04-28 10:07:57.#11826: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Paavali ei tietenkään keskity ihmiseen, mieheen, nimeltä Jeesus Nasaretilainen, koska Jeesus on kaikkien messiasprofetioiden ja - odotusten Kristus, Vapahtaja, Herra, Daavidin suvun juuriverso, Vesa, se Kirkas Koin tähti, Ihmisen Poika ym ym Suullisen kertomustradition lisäksi jo varhain kerättiin Jeesuksen sanoja (Logioita) myös kokoelmiksi. Näitä Jeesuksen Logioita esiintyy myös Uuden testamentin ulkopuolella. Pli lainaa erästä tällaista erotessaan Miletosta, hän pyytää näitä muistamaan Herran Jeesuksen sanat" Autaampi on antaa kuin ottaa".Apt. 20:35 Moni tuntee myös Origeneen (kkoisä) lainaamat Jeesuksen sanat: "Joka on lähellä minua, on tulta lähellä, joka on kaukana minusta, on kaukana Jumalan valtakunnasta. Jeesuskultti on Rudolf Bulttmannin aloittamaa myytti-teologiaa, joka painii omassa sarjassaan. |
p. |
#11835 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2013-04-28 10:27:13#11826: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Evankeliumin pienet ristiriitaisuudet ainoastaan todistavat aitoudesta. Miltä vaikuttaisi prikulleen 4 samanlaista kertomusta, - heräisi tod.näköisesti suuri epäilys tekstien kopeloinnista. Kaikki tärkeimmät asiat ovat paikallaan . |
taku |
#11863 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:2013-04-28 14:42:02#11826: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: jotain yksittäisiä tapahtumia voi tietysti tuolla tavalla kehittyä.Mutta kokonaisen henkilön keksiminen tuolla tavalla on ihann toinen juttu.Se että ovatko Jeesukseen liitetyt kertomukset ym totta on sitten ihan kokonaan toinen juttu. Luen juuri Heikki Räisäsen kirjaa mitä varhaiset kristityt uskoivat.Hän ei edes käsittele sitä mahdollisuutta että Jeesus tai pietari olisivat keksityjä ja on sentään tohtorismies |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
195 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
136 Luotu: 07.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
92 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025