231k
Kommentoitu viesti
Jussi-Petteri Lappi Vieras |
#707.03.2011 22:30On erittäin perusteltua, että uusilla ja kasvavilla alueilla joukkoliikenneyhteyksiä parannetaan, kuten esimerkiksi Mäkkylässä, johon on noussut viime aikoina paljon uusia kerrostaloja. Uusien alueiden palveluiden parantaminen ei saisi kuitenkaan johtaa vanhojen alueiden joukkoliikenneyhteyksien heikkenemiseen. Espoon puolella Sotarovastintiellä on vuosikymmenet kulkenut bussilinja. Erikoista, että tie on juuri nyt yhtäkkiä muuttunut bussiliikenteelle sopimattomaksi. Linjan reitin siirtämisen sijasta olisi mieluummin syytä painostaa Espoon kaupunkia parantamaan kyseistä tietä ja rakentamaan tielle jalkakäytävät. Perustelu tien sopimattomuudesta ontuu pahasti. Ei bussi ole mikään turvallisuusuhka, vaan huono tie on. Tietä pitää parantaa, ei lakkauttaa tieltä bussilinjaa. Kyllä tariffisysteemi liittyy olennaisena osana tähän asiaan. Esimerkiksi palvelukeskus Kotikalliota ajatellen, ovat lähimmät pysäkit Turuntiellä Espoon puolella, samoin kuin Mäkkylän seisakkeelle pääsee Helsingistä vain seutulipulla. Aikanaan hyvä systeemi, jolla näille rajapysäkeille pääsi myös Helsingin lipulla, lopetettiin yhtäkkiä "selkiyttämiseen" vedoten. Tämä on palvelun heikentämistä ja liittyy olennaisena osana tähän samaan kamppailuun linjan 231K puolesta, eikä ole täysin erillinen asia. Kulkumatkojen pidentyminen Henrikintien alueella on liikaa monille vanhuksille, heille 500-800 metriä pidentyvä matka lähimmille pysäkeille Turuntiellä/Pitäjänmäentiellä tai Konalantiellä ei ole mikään pikku matka. Totta toki on, että alueella kulkee Jouko-palvelulinja (J37), mutta tämä linja ei kulje lainkaan iltaisin tai viikonloppuisin. Edelleen, joukkoliikennettä tulee kehittää asukkaiden näkökulmasta. Uusilla alueilla on parannettava yhteyksiä, mutta vanhoja alueita ei saa unohtaa. "Vähäisiä matkustajamääriäkin" saadaan monessa tapauksessa nostettua, kun parannetaan palvelutasoa. Ja parantuva palvelutaso taas tuo lisää matkustajia, joka tuottaa lisää tuloja, joilla palveluita voidaan edelleen parantaa. Syntyy positiivista kehitystä. Toisin kuin palveluita heikennettettäessä: palveluiden vähetessä käyttäjät vähenevät, jolloin palveluita edelleen vähennetään jne. Tähän ei pidä mennä. En ole pyrkinyt tarkastelemaan asiaa vain Pitskun Kulttuurikirkon näkökulmasta, vaan laajemmin. Joukkoliikenteen tulee palvella asukkaiden ehdoilla koko pääkaupunkiseutua, ja linjan 231K reitin säilyttäminen on osa tätä kamppailua. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#19 Hyvä kommentti!Re:2011-03-08 18:07:07Tämä oli todella hyvin perusteltu ja oikeaa näkökulmaa tuova kirjoitus, kiitos siitä! |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu ADRESSI ON SULJETTU 2.9.2025 JA LUOVUTETAAN HALLITUKSELLE 3.9.2025 SE KERÄSI 51401 ALLEKIRJOITUSTA. Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "231k" tässä luettelossaIsrael boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1377 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
794 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
531 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
352 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
283 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21227 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
227 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
160 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
116 Luotu: 12.09.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
793 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
419 Luotu: 21.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.