231k
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3209.03.2011 15:17Ennenhän oli niin, että joka toinen tai joka kolmas bussi tunnissa kiersi Mäkkylän kautta(231K) ja muut vuorot (231) ajatettiin normaalisti. Miksei tähän voi palata? Olisihan sekin parempi kuin ei bussia ollenkaan Mäkkylän kautta. Minustakin olisi parempi, että mieluimmin satsataan kunnollisiin jalkakäytäviin kuin siirretään bussilinjaa. |
Vastaukset
Sirkku Saarela Vieras |
#42 Re: #32 ja #302011-03-11 20:54:56Vieras ehdotti "joka toinen tai joka kolmas bussi tunnissa kiersi Mäkkylän kautta(231K) ja muut vuorot (231) ajatettiin normaalisti." Päinvastoin olen sitä mieltä että vuoro 231 muutettaisiin kokonaan 231K:n reitiksi. Kun bussi kulkisi kerran tunnissa niin sen käytettävyys on huono. Linjan lakkauttamisen puolesta esitetyt perustelut ovat kestämättömiä. Liikenteen vaarantaminen bussiliikenteen ansiosta on kehno. Eikös liikenne vaarannu kun henkilöautoliikenne lisääntyy. Uskon että lapsi loukkaantuu samalla tavoin jäädessään bussin alle kuin henkiöautonkin alle. Kuitenkin bussinkuljettajat ovat ammattiautoilijoita, mitä tavalliset henkilöautonkuljettajat eivät ole. Bussien ylinopeuksille on syynsä yhtiöiden kilpauluttamisessa ja kireissä aikatauluissa. Tämäkin asia olisi korjattavissa. Jalkakäytävien puute Espoon puoleisella tieosuudella on korjattavissa, jos Espoo vain haluaisi. Reijo Solantien kirjoitus #30 oli todella mainio. Siinä on kiteytettynä koko joukkoliikenteen ongelmat. Missä joukkoliikenteen järjestely muualla Euroopassa onnistuu, niin vastaavaa EU:n mallimaassa ei saada aikaan kun ei ilmeisesti ole olemassa sopivaa määräävää direktiiviä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1380 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
802 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
537 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
362 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21232 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
228 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
164 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
124 Luotu: 12.09.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
420 Luotu: 21.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025