Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#17096

10.07.2013 07:23

Totuuden sanan oikea jakaminen:
"Joka oikein jakelee totuuden sanaa"
2. Tim. 2:15

Paavalin kehotukseen sanotaan sisältyvän käsitteitä, jotka jäävät kätketyiksi alkukieltä tuntemattomalle. Oikeampaa olisi puhua leikkaamisesta ja käsittelemisestä. Paavali ansaitsi elantonsa teltantekijänä. Hänen ammattinsa edellytti sekä telttakankaan tarkkaa leikkaamista olemassa olevan ainoan oikean kaavan mukaisesti että leikattujen kappaleitten tarkoituksenmukaista liittämistä toisiinsa. Paavali kehottaa Timoteusta kehittymään "työntekijäksi, joka ei työtään häpeä". Heti perään tulee kehotus käsitellä pyhien kirjoitusten maailmaa teltantekijän ammattivaatimuksilla. Tämä kirja on avain paavalilaiseen Raamatun ymmärtämiseen.

Tuomari, teologi, kirkonmies C. I. Scofield käytti suurimman osan elämäänsä luodakseen jokaista Raamatun tutkijaa auttavan itseopiskeluoppaan, jossa Paavalin teltan tekemisen taito siirtyy totuuden sanan oikeaksi käsittelymalliksi. Kuva ja Sana julkaisee ensimmäistä kertaa Suomessa Tri Scofieldin oppaan käännettynä ainoasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=2907&selGroup=163

Vastaukset


Vieras

#17098 Re:

2013-07-10 08:06:06

#17096: -

 

Siinähän mielenkiintoinen vinkki.  Minulla onkin  tuo kirjanen jossain.  Mutta kun asustelen vähän poikkeusolosuhteissa on vaikea löytää.     Etsin yöllä perikooppi sanan selitystä, -  ei mistään siv.sanakirjoista löytynyt,  nyt aamulla kuitenkin  Wikipediasta löytyi tekstinpätkä,  joka kertoo samalla myös alkukirkon Jumalanpalveluksista jotain:


Ja selittää minkälaiseen historiaan liittyvät jumalanpalveluksen Vanhan -  ja Uuden testamentin luettavat  tekstit,  Epistola ja Evankelimi. ( Mikä traditio muuten tuntuu erinomaisen hyvältä,  koska se varmistaa kaikenlaisten tekstien tulemisen esille vuodenkierron mukaan).  Minusta Jumalanpalvelus on aarre juuri siinä mielessä,  että se keskittyy suoraan alkulähteiltä tuleviin kr.uskon elementteihin.    

Perikooppi on jumalanpalveluksessa luettava jakso Raamatun tekstiä, lukukappale. Kristinuskon varhaisvaiheissa jumalanpalveluksissa luettiin Raamattua yhtäjaksoisesti (lectio continua), mutta myöhemmin tuli vallitsevaksi valikoiva lukeminen (lectio selecta), jolloin päivän lukukappale valittiin kirkkovuoden aiheen mukaan.

Aikojen kuluessa on ollut käytössä erilaisia perikooppijärjestelmiä. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkkovuoden perikoopit on koottu evankeliumikirjaan, jossa on kolme vuosikertaa lukukappaleita.