Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#19477 Re: Re:25.08.2013 19:10Kun se tunnustusperusta tarkoittaa kohdallanne käytännössä siltä, että aivot olisi jäädytetty 2000 vuotta sitten vallinneen ymmärryksen tasolle - tai oikeammiin harhakuvitelmaan siitä, mitä tuolloin ymmärrettiin. Kun tältä pohjalta tarpeeksi paljon ääntä pidetään jopa ministeritasolta, se saa rivikristityt hahmottamaan koko kirkon olevan samanlaista höyrypäisyyttä täynnä ja tekemään johtopäätöksensä. Ne, jotka sanojesi mukaan häivyttävät tietoisesti tunnustusperustaa, haluavat siirtää kristinuskon perussanoman tämän päivän ihmisten ymmärrettäväksi. Toisaalta he ovat hakeneet kriittisesti tekstien taustoja ja osaavat sillä tavoin hahmottaa niiden sanoman asiayhteyteensä. Kuten Paavalikin aikanaan teki, he myös arvottavat pyhiä tekstejä oman aikansa kulttuurin ja arvojen kanssa yhteensopiviksi. Sääli vaan, että heidän työnsä menee osin hukkaan näiden fundamentalistiriekkujien viestiessä, että uskonnolla ei ole mitään muuta annettavaa kuin tuomionpäivän julistusta ja polvirukouksia. |
Vastaukset
Vieras |
#19481 Re: Re: Re:2013-08-25 19:55:15
Lähetysseuran väki on ollut todella sitoutunutta, ja lahjakasta, mutta myös elävästi uskossa, kyllä tämä kaikki oli aivan odotettua. Ei ole millään lailla mahdollista palvella lähetysstyössä s.s.o.liitossa. Koska siinä ollaan eturintamassa. silloin valtakunnat riitaantuvat itsensä kanssa, Jeesuksen sanojen mukaan. |
Vieras |
#19530 Re: Re: Re:2013-08-27 10:14:39Vertailun vuoksi ajattelin tuoda esiin Lutherin kirjoitusta (jos olisi jollekin hyödyksi). Mielestäni tässä voisi löytyä kosketuspintaa tuohon kirjoittamaasi: "Ne, jotka sanojesi mukaan häivyttävät tietoisesti tunnustusperustaa, haluavat siirtää kristinuskon perussanoman tämän päivän ihmisten ymmärrettäväksi." Niin, miten lienee. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Joh. 20:29 Lähde: Luther Martti Tienviittoja sivu 203: Rakas Philippeni (Melanchton)! Asian (uskonpuhdistuksen) lopputulos ja päätös huolestuttaa teitä. Minä kuitenkin sanon: Jos te voisitte tämän asian käsittää, minä en haluaisi olla siinä osallisena, enkä varsinkaan sen päänä ja alkajana. Jumala on asettanut sen sellaiseen paikkaan, jota te ette löydä puhetaidostanne ettekä filosofiasta. Tämä paikka on nimeltään usko, ja se sisältää kaiken sen, mitä me emme näe emmekä käsitä. Se, joka koettaa muuttaa tämän näkyväksi ja ymmärrettäväksi, niin kuin te teette, saa palkakseen surun ja itkun, niin kuin te olette saaneet, vaikka me e m m e sitä halunneet.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10273 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41010 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
933 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
622 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
559 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
638 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
125 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
95 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
816 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20790 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1137 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2078 Luotu: 22.03.2025