Ambulanssit välittömään lähtövalmiuteen myös Varsinais-Suomessa

Kommentoitu viesti

Kepa

#24 Re: Ei pidä paikkaansa Taijan jutut

03.10.2013 08:59

#16: Asiantuntija Satakunnasta - Ei pidä paikkaansa Taijan jutut

Arvon asiantuntija satakunnasta näytät tietävän tarkkaan mistä puhutaan. Haluan avata tätä keskustelua myös hivenen potilasturvallisuuden ja työntekijän kannalta.

Puhuttaessa 15 minuutin varallaolosta työntekijöillä on oikeus saapua työpaikalleen 15 minuutin kuluessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit asua vaikka 10 minuutin ajomatkan päässä etkä pääse lähtemään yhtään sen nopeammin. Lisäksi varallaoloa ei lasketea työaikaan ja työtuomioistuimen mukaan työntekijöille on tehtävä täydet listat. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että työntekijä tekee päivän töitä (ensihoidon olosuhteet tuntien ja lisäksi sikäli mikäli vsshp:n tavoite toteutuu 12 tuntia) ja sitten hän siirtyy varallaoloon, mikäli keikkaa ei ole. Mikäli tehtäviä kuitenkin on, niin ne ajetaan. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa sitä, että ambulanssi henkilöstö tekee vuorokauden tai jopa pitempään töitä yhteen putkeen. Kun varallaoloa ei lasketa työaikaan, niin hän voi jatkaa vielä seuraavankin päivän. Varallaolo siis saattaa aiheuttaa vaaran niin potilaille, kuin myös muille tielläliikkujille. Lisäksi kaikki tehtävät, mitkä tulee varallaoloaikana tulee nykyisen tietämyksen valossa maksaa ylityönä. Säästöt varallaolosta ovat siis kohtuu pienet.

 

Se miltä tuntuu painaa puolitoista vuorokautta keikkaa putkeen... Voin sanoa että kovassa kännissäkin kykenee tekemään nopeammin ja vieläpä parempia ratkaisua. Nykyisessä kuntatalouden tilanteessa on erittäin ikävää, että ensihoito aiheuttaa kustannuksia. Nykyinen säädöspohja vain on sellainen, että ihmiset on asetettava palveluiden tarjoamisessa tasa-arvoiseen asemaan. Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri on linjannut asian jo aimmin siten, että alueen kaksi vähiten tehtäviä suorittavaa ensihoitoyksikköä, Nauvon ja Taivassalon yksiköt ovat sijoitettu ympärivuorokauden välittömään valmiuteen.

 

Se mitä tulee yksityisten nopeisiin vasteisiin perustuu lähinnä yrittäjien omaan panokseen. He päivystävät kotonaan ja ovat lähteneet mahdollisimman nopeasti. Työsopimussuhteisilta ei tätä voida kuitenkaan enää vaatia. Ja uusien oikeuden linjausten mukaan 15 minuuttia ei riitä varallaolon kriteeriksi, vaan on näin ollen nähty työaikana. Joten tulevaisuudessa varallaolon hintaetu tulee kapenemaan, siten että heikommasta palvelusta (15 minuuttia) tullaan maksamaan lähes sama hinta, kuin välittömästä. Yksityisen hintaetu perustuu kilpailutuksiin ja sitä kautta saatuihin kustannussäästöihin. Säästö ovat tulleet laadusta tinkimällä, kiskomalla ylimääräistä työntekijöiden selkänahasta ja yrittäjien omaan kovaan työpanokseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että hintaa ollaan dumpattu potilaan laadukkaan ensihoidon kustannuksella.

 

 

 

Vastaukset

VPK EVY

#25 Re: Re: Ei pidä paikkaansa Taijan jutut

2013-10-03 17:45:15

#24: Kepa - Re: Ei pidä paikkaansa Taijan jutut

Kyllä sopeuttaa pitää. On sitä lopetettu poliisin, rajavartiolaitoksen ja paljon muitakin kriittisiä palveluita, hätäkeskuksia vähennetään. Terveyskeskuspäivystyksiä lakkautetaan ja pahimmillaan joutuu ajamaan 150 kilsaa lääkäripäivystykseen. Ei ambulanssienkaan tarvitse olla minuutti ja matka, jos muustakin säästetään. Poliisia et saa hädässä haja-asutusseudulla 30 minuuttiin oikeen missään, lähtee siinä henki jos pyssyllä uhataan ja toteutetaan teko joka hirveä. Eli apua ei ole aina saatavilla, siihen tässä joudutaan tottumaan, Rahaa ei ole. Turha on olla joka hiton kylässä ambulanssi välittömässä valmiudessa, on siellä muitakin tulossa ennen ambulanssia, esimerkiksi ensivaste. Miksi ei ensivaste sitten ole välittömässä valmiudessa joka puolella suomea, sehän se potilaan pelastaa!! Rajut verenvuodotm tajuton ja VF. Ensivast eon se joka on lähinnä ja sen tulisi olla välittömässä valmiudessa. Hyvät kommentit Satakunnan asiantuntijalla!