#22086: - Re: Re: Uskontojen psykologinen ja kulttuurinen tausta

"Teoriat uskonkokemuksen  syntymisestä varhaislapsuuden elinolosuhteiden ehdoilla ovat syntyneet tietysti psykoanalyyttisen pähkäilyn pohjalta,  kuinka oleellisia,  sitä on   vaikea sanoa. Terapia- maailma lähtee vain ihmisen olemassaolosta ja ihmisen lähtökohdista.  Sillä ei ole jumalallista kipinää,  eikä se tunnusta auktoriteeteikseen mitään ihmisen yläpuolelta.
Kirjoituksesi henkii hiukan tätä ihmisen suvereniteettiä,  jota psykologinen maailma on täynnä. Riittääkö psykologian ihmiskuva elämänselitykseksi?"

Psykologian ihmiskuva riittää selittämään ihmisen hengellisyyden tarpeen. Se ei ehkä ole pelkästään varhaislapsuuden kokemuksista kiinni, joten kuvaukseni on vain lähtökohtainen. Mutta ihminen mahtuu psykologian kattamaan kenttään, ja psykologia ulottuu käsittelemään myös muita luomakunnan eläväisiä - jopa Jumalamme ominaisuuksia (mikä onkin mielenkiintoinen tarkkailukohde!). Psykologian tehtävä ei tosin ole selittää tutkimuskohteensa alkuperää, se kuuluu muihin tieteenaloihin ja filosofiaan, joten kaikenkattavaa kuvaa sekään ei anna. Lisäksi tieteellä on inhimilliset rajoituksensa, minkä takia se tuskin koskaan tulee selittämään kaikkea.

Psykologia tarkastelee ihmistä vain käytöksen ja toiminnan tasolla, joten se yksinään ei riitä elämän selitykseksi.

Tiede itsessään ei ehkä tunnusta itseään ylempää auktoriteettia (ellei sitten filosofiaa), mutta ylemmän auktoriteetin käsite ja ymmärrys kuuluu ainakin psykologiaan kiinteästi. Tiede ei välttämättä sulje pois jumaluuden olemassaoloa tai olemusta, sen ratkaisee ihminen itse.

Tiede on metodi, ei aate, ja siksi se on suvereeni vain jos siihen suhtaudutaan niin. Monille tieteestä on tullut uskonnon korvike, sillä se kattaa osan uskonnon olemuksesta maailmankaikkeuden ilmiöiden selittäjänä. Uskontoa vastaavalla tavalla sillä ei kuitenkaan ole hengellistä tasoa, ellei sitten mennä johonkin kabbalan tai new age -tyylisen tiedeuskonnon maailmaan.

Voin uskoa, että moni uskovainen elää läpi kuvatunlaisen kasvuprosessin. Armon tila ON psykologinen eheytymisen ja kasvun tila. Valitettavasti on myös esimerkkejä siitä pysähtyneisyydestä, josta aiemmin kirjoitin, Raamatunlauseita suoltavia toistomaanikoita, joilla on yhtä vähän saarnaamansa henkisen olemuksen syvyyttä kuin pienellä lapsella, joka julistaa lukemansa satukirjan säettä. He eivät ajattele itse, vaan tukeutuvat valmiiseen olemisen muottiin ja pitävät elämänahdistuksensa loitolla loitsunomaisilla sisälukuisilla mantroillaan.

Tätä samaa kaavaa toistavat myös monet "neuroosiuskonnot", jossa ihminen kahlitsee itsensä neuroottisten rituaalien turvaa antavaan toistoon. Oma lukunsa ovat massapsykoosin valtaamat hurmosliikkeet, joissa selvästi kiteytyy uskon tunneperäinen voima.

Tietenkin on aiheellista kysyä, onko vika uskossa tai uskonnossa, jos ihmiset ilmentävät sen kautta omia neuroosejaan? Jos uskonsuuntaus auttaa ihmistä ylläpitämään tämän regressiivisen tilan, sanoisin että on. Terve usko auttaa ihmistä löytämään todellisen itsensä ja ymmärtämään paikkansa olevaisuudessa. Ihminen ei ole olevaisuuden suuri majesteetti, ihminen ei ole suvereeni, mutta ollakseen aito itsensä ihmisen on tunnettava oma itsensä. Muuten hän on vain kuvajainen omasta mielikuvastaan.

"Armo" on kyky nähdä itsensä, kohdata itsensä ja hyväksyä itsensä "Luojan luomana olentona" ilman viikunanlehtien eli pelon ja häpeän aiheuttamaa suojausta. Tämä onnistuu sekä uskon antaman turvan että psykologisen oivalluksen ja eheytymisen kautta. Jos sen jälkeen haluaa elää käsi kädessä Luojansa kanssa, tai läsnä tässä ja nyt, oman elämänsä itseään toteuttavana päähenkilönä (nämä tarkoittavat parhaimmillaan käytännössä samaa), ihminen voi valita ihan itse.

#22122: - Re: Psykologia, usko, armo ja eheytyminen

Samoin aattelen,  että tiede on metodi,  ja sinällään neutraali.  En ole niin perehtynyt yksityiskohtiin,  että osaisin sanoa,  pysyykö se lestissään.   Voi olla,  että ei,   koska uskontoa tulkitaan psykologiassa myös  riippuvuutena.  Silloinhan se on jo mennyt ohi varsinaisesta tehtävästään.
Ehkä enemmän koko asennoitumisilmapiiri sen sisällä henkii  tukahduttavaa  ihmisen analysointikyvyn palvontaa. Mutta mitä se lopulta ja perimmältään on?  Siitä puuttuu elämän erehtyvä maku. Sisäänpäinlämpiävä yhteisöllisyys kierrättää sensisällä kaikkea edestakaisin,  muttei tuuletu maailman raikkaissa tuulissa.  Poikkeuksena logoterapia,  joka nousee niin erilaiselta pohjalta. 

Toistomaanikoita (en tarkkaan tiedä kyllä mitä tarkoitat) ehkä nyt kuitenkin ajattelet juuri täällä kirjoittavia,  vai ?
Ekstroverttejä uskovia joilta puuttuu hienotunteisuus,  löytyy aina sieltä täältä,  joskus kai itsekkin siihen lankean.  Mutta varmaan tätä tyyppiä mahtuu aina ryhmään kuin ryhmään.  Samoin kuin aina äänessä olevia,  tai kaiken väärintulkitsevia keskustelijoita.  Hölöpäläksi tunnustan itsenikin.   Mutta keskustelupalsta on kuitenkin hiukan  toisenlainen foorumi kuin aito kohtaaminen,  kun on kyse puhtaasti mielipidepalstasta.

Toiseksi viimeinen kappaleesi sisältää hienon totuuden:  "ollakseen aito itsensä ihmisen on tunnettava oma itsensä."  väittäisin,  että Jumala tekee tämän,   ainakin usein näin tapahtuu.  Mutta ei väkivalloin, vaan elämän omien lakien kautta.

Armo - käsitettä käytetään hiukan irrallaan uskonnollisesta merkityksestä.  Se pitää tunnistaa aivan toiseksi sanaksi ihmissuhteiden puolella.  Hämärtää nimittäin Jumalan armo -käsitettä,  joka on vain Kristuksessa.

Häpeää,  vaikka se onkin massiivista kansassamme ja tosi raskas  lasti,  en pidä yksinomaan huonona. Se  varjelee totisen paljon ihmistä,  itse asiassa saattaa varjella uskomattoman paljon.   Emme nimittäin tiedä ollenkaan,  miten olisi ,  jos sitä ei olisi.   Myös pelko on tässä katsannossa tärkeä.   Vaikka muuten se varastaakin elämäniloa.  Kaikki tällaiset tekijät ehkä kuitenkin rajoittavat kaikenlaisen pahuuden irtipääsyä,  vaikka motivaatio ei olekkaan niissä oikea. 

Mutta jos ajattelemme ihmisen perisyntiä,  joka on kuin hammasblakki aamulla suussasi,  jollet sitä saa pestyä bakteerit räjähtävät kasvuun.  Toisaalta et voi   myöskään poistaa koko bakteerikantaa.  

_ Edellä kuvattu     ei ole mitenkään kristillistä,           vaan realismia,  koska ihmiset tulevat niistä lähtöjohdista kuin tulevat.   Se on kuin poliisin olemassaolon välttämättömyys.  Ja kulttuuri sisältää,  mitä sisältää: tuhon aineksia, (väkivalta) ja saatumisen aineksia (porno). Ja kaiken kasvualustana tuo perisynti kuin  bakteeriblakki perintönä ihmiseksisyntymisestä.  Mutta lain kautta ei tule vapahdus,   vaan tunteminen,  ja   SYNNINKIN TUNTO.  ( Tuli vahingossa suurella,  ei tarkoituksella

Myös häpeästä,  että se on vain väliaikainen,  niinkuin lakikin,  siihen asti kun sydän muuttuu,  tulee eläväksi ja ojentautuu  (Nyt tämä on pelkästään hengellistä) toisenlaisen totuuden,  rakkaudenlain mukaan. 

Hapuilen tässä sellaista Raamatun upeaa sanaa  .... Jumalan tuntemisesta,  .. niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.