Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#22501 Re: Re: Irtosuhteet ja avioliitto-oikeus14.10.2013 14:10#22500: - Re: Irtosuhteet ja avioliitto-oikeus "Tuo vaikuttaa sinänsä oikein hyvältä argumentilta "tasa-arvoisen" avioliiton puolesta. Mutta tarkemmin ajateltuna se ei välttämättä todellisuudessa aja homojen asiaa ihan noin ruusuisesti. Ensinnäkin irtosuhteisiin ei tähän näkemykseen verrattuna kannusta se, etteivät homot pääse naimisiin, vaan se, että heihin yleensä suhtaudutaan kielteisesti."
Kyse on tasa-arvoisesta avioliittolaista. Homoseksuaaleihin ei suhtauduta "yleensä kielteisesti" esimerkiksi Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Venäjän, Valko-Venäjän ja Iranin kaltaisiin yhteiskuntiin väitteesi saataa hyvinkin sopia. Niissähän ei ole perustuslain antamaa vähemmistöjen syrjintäsuojaa eikä edes demokratiaa. Oletko harkinnut Venäjälle muuttamista? Kaikesta näkee, että se maa vastaisi omia tarpeitasi kaikkein parhaiten.
"Toisaalta näen mahdollisuutena myös sen, että jos homot saavat avioliittoaikeensa läpi, se tietenkin antaa vaikutelman lisääntyvästä suvaitsevaisuudesta, ja monessa kansanryhmässä varmasti myös on tätä. Mutta henkeen ja vereen sitä vastustavat tahot tulevat siitä saamaan vain lisää vettä myllyynsä, ja pelkäänpä että yhteenotot ja muut kielteiset seuraukset tulevat kokemaan ennennäkemättömän nousun."
Tasa-arvoa ei siis voi toteuttaa, koska joku uusnatsi tai änkyräkristitty saataa pahoittaa mielensä. Eipä ole kummoinen perustelu. Mitä nämä kaavailemasi "yhteenotot ja muut kielteiset seuraukset" mahtavat tarkoittaa. Kuulostaa siltä, että hyväksyt laittomuudet ja jopa yllytät niihin. "Lopputulemana voi siis olla, että homot laajentamalla "yhteiskunnallista reviiriään" lopulta vain pahentavat omaa asemaansa, mikä olisi mielestäni erittäin valitettavaa, sillä vastustan syrjintää ja epätasa-arvoa kaikin puolin. Tästä syystä olen myös kommentoinut ääriainesten vapaata rehottamista vastaan, koska ymmärrän, ettei sellainen ajattelu mitenkään sovi tasa-arvon, sananvapauden ja oikeudenmukaisuuden viitekehykseen. Aggressiivisten ääri-ilmiöiden kitkeminen olisi koko yhteiskunnan ensisijainen päämäärä, ja homoille pitäisi eritoten olla, jos todella ovat kiinnostuneita tasa-arvoisesta kohtelusta ja ihmisoikeuksistaan. Nyt homot ovat mielestäni todella menemässä perä edellä puuhun."
Lopputulemasi ei perustu mihinkään tosiasioihin. On käsittämätön väite, että tasa-arvon lisääntyminen huonontaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa. Logiikka on vaikea laji.
|
Vastaukset
Vieras |
#22506 Re: Re: Re: Irtosuhteet ja avioliitto-oikeus2013-10-14 15:24:15#22501: - Re: Re: Irtosuhteet ja avioliitto-oikeus "Logiikka on vaikea laji." Niinhän se on, ja se edellyttää myös kykyä osata katsoa asioita mahdollisimman monelta eri kantilta ja hahmottaa muitakin kuin sen itse toivomansa tai odottamansa etenemissuunnan. Toivon, että esittämäni vaihtoehdot eivät saisi tulevaisuudessa konkreettista muotoa. Se, että ne ovat epätoivottavia, eivät kuitenkaan tee niistä epäloogisia tai edes epätodennäköisiä. Tasa-arvoa ei kenenkään osalta voi toteuttaa, jos "uusnatist ja änkyräuskovaiset" saavat vapaasti rellestää. Silloin yhteiskunta joutuu anarkian ja kaaoksen tielle. Tämä on nähty eri yhteyksissä ja eri aikakausina jo monesti. Kiihkoilu valtaa alaa myös Euroopassa, ja suuntaus on huolestuttava. Tulilinjalle joutuvat aina ensimmäisten joukossa erillisryhmät ja vähemmistöt, mutta loppupeleissä koko yhteiskunta muuttuu painajaiseksi. Saan käsityksen kirjoituksestasi, että Suomessa ja Pohjoismaissa homoilla on asiat jo hyvin, mitä tasa-arvoon ja yleiseen suhtautumiseen tulee. Minunkin mielestäni homojen avioliitto-vaatimus on erillisoikeus eikä tasa-arvokysymys. Käsittääkseni rekisteröity parisuhde on ihan avio-oikeuteen verrattava juridinen sidos, ja ellei ole, siihen voi varmasti vaikuttaa. En edes ymmärrä, miksi "avioliitto-oikeus" olisi homoille jotakin muuta kuin symbolinen nurkanvaltaus, aikana jolloin kirkollisten toimitusten merkitystä yhteiskunnassamme muutenkin ollaan repimässä. Mitä sillä on tasa-arvon kanssa tekemistä, ihan aikuisten oikeasti? Tähtäin lienee arvatenkin avio-oikeuden kautta vapaassa adoptio-oikeudessa. Se viimeistään olisi todellinen erillisoikeus, sillä homoja ei estä mikään muu tekemästä omia lapsia kuin se mitä he puolustavat, eli homous. Tietävätkö homotkaan, mitä lopulta itse haluavat? Uusia symboleita vanhojen päälle, vai oikeuden saada elää rauhassa haluamallaan tavalla? Nurkanvaltaajat saattavat kokea vastarintaa, ja yleinen suhtautuminen heihin voi hälinän seurauksesta muuttua, se on ihan loogista. Hyvänkin asian puolesta harkitsemattomia tekoja tekevä voi muuttua "marttyyristä merirosvoksi". |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42323 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10324 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1009 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
34 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025