Susien kaatolupien saamiseksi ja koirien muistolle!!!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2808.10.2014 12:27Tietääkseni jokainen metsälle lähtevä tuntee riskit, mikäli on hiemankaan tietoinen alueensa susikannasta. Oman lemmikin menetys on kova isku, mutta ottaen huomioon kuinka Suomessa koirien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa, ei kuudentoista koiran menetys paina siinä paljoa. Tätä vastoin susikannan vähänkään kovemmalla kädellä tapahtuva harventaminen tulisi satuttamaan metsien nyt jo epätasapainoista ekosysteemiä. On äärimmäisen mautonta näyttää kyseiset kuvat asian yhteydessä. Ne ovat valittu täysin propagandan puolelta, mikä on toisaalta ymmärrettävää. Kuitenkin, juuri niiden propagandamaisuuden takia ne tulevat työntämään luotaan ne, jotka eivät asiaa jo valmiiksi tunne sydämensä päällä painavan. Jokin ammattimaisempi kuva, kuten esim. asiaa ajava logo tahi muistokuva edesmenneestä lemmikistä olisi ollut tahdikkaampi vaihtoehto kuin koiran raato yhdistettynä paljashampaiseen suteen. En voi antaa kannatustani asialle, joka ei ajattele asiaa sen laajemmin ja sulkee silmistään kolikon kääntöpuolen. Teksti olisi pitänyt lukea pariin otteeseen ennen julkaisemista. Yhdyssana on yhdyssana ja karhu että hirvi eivät ole erisnimiä ellette tarkoita henkilöitä kyseisillä sukunimillä. |
Vastaukset
... |
#30 Re:2014-10-08 13:21:29nämä 16 on lehtiin päätyneet koirat, entäs ne jotka katoaa jäljettömiin, eikä koskaan löydy, varsinkin maalla asuvien koirat jotka ovat pihasta kadonneita. ja ne joista ei ilmoteta että se nyt jä suden hampaisiin. ja ilmoittamattomuudelle on syynä tämä "lietsonta että pitäähän sun tietää ku asut siellä jne. |
jeepulis |
#39 Re:2014-10-08 19:05:11Totta. http://www.rktl.fi/tiedotteet/susikanta_kasvoi_hieman.html tämä kertoo myös yhden ison asian mitä tässäkään adressissa ei ilmoitettu |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
294 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
257 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18300 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2025 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1086 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2097 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
141 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6439 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
56 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
730 Luotu: 27.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024