Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1212.09.2011 17:40Ydinvoima Suomessa on lähes 100% ulkomaista teknologiaa, toisin kuin esim. tuulivoima. Ydinvoimahankinnat eivät siis tue Suomen teknologiayhtiöitä, vaan antavat etua ulkomaisille yhtiöille. Ydinjätteen loppusijoitusta ei ole ratkaistu (ks. Professori Matti Saarniston puhe youtubessa). Ydinvoima keskittää Suomen sähköntuotannon vain harvojen suuryhtiöiden haltuun; Eurajoen Olkiluodossa tullaa nykyisten suunnitelmien mukaan tuottamaan noin 50% Suomen sähköstä TVO:n omistamalla tontilla. Alue on kooltaan vain noin 1,5x0,5km. Nyt rakennetaan vielä erittäin kalliita siirtolinjoja Keski-Euroopan suuntaan Fingridin toimesta. Hieman ennen näitä rakennushankkeita valtio osti TVO:n omistajalta PVO:lta roimaan ylihintaan Fingridin osakkeet. Valtio on nyt Fingridin pääomistaja, eli toisin sanoen valtio maksaa ydinvoimaloiden sähkönsiirtolinjat Keski-Eurooppaan ja valtio maksoi piilotukea ydinvoimayhtiön pääosakkaalle. Samankaltaista piilotukea on myös Mankala-mallin mukainen veronkiertoautomaatti, josta ydinvoimayhtiöiden omistajat (mm. S-ryhmä, Atria ym.) pääsevät nauttimaan. |
Vastaukset
Sivistynyt kansalainen |
#135 Re:2011-09-23 21:18:37"Ydinjätteen loppusijoitusta ei ole ratkaisut" -Kyllä on, se ei syvältä peruskallion sisältä nouse itsellään näin vakaalla maastolla nouse ylös. Ydinjätteet on sijoitettu monikerroksisiin kapseleihin satojen metrien syvyyteen. http://www.tekniikkatalous.fi/multimedia/archive/00052/onkalo-kuva_52468a.jpg Koska tavanomainen 1000 megawatin tehoinen ydinvoimalaitos kuluttaa vuodessa noin kolme kuutiometriä ydinpolttoainetta, jäävät välivarastoinnin ja loppusijoituksen kustannukset vaatimattomiksi verrattuna tuotettuun energiaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Geologinen_loppusijoitus Lisäksi pelkkä sijoitus työllistää vajaat 200 suomalaista tällä hetkellä.
"Samankaltaista piilotukea on myös Mankala-mallin mukainen veronkiertoautomaatti, josta ydinvoimayhtiöiden omistajat (mm. S-ryhmä, Atria ym.) pääsevät nauttimaan." Atria ydinvoimalayhtiöiden omistaja? Kuulostaa kaukaa haetulta.
Fakta on se, että mikään muu energiantuottomuoto kuin fissio- tai fuusiovoima (ts. ydinvoima) eivät tule kattamaan energiantarpeitamme edes parin kymmenen vuoden päähän, ellemme nosta parilla promilella hiilidioksidipitoisuutta, jolla taas on vakavat seuraukset. ON TÄYSIN ABSURDIA EDES KUVITELLA, ETTÄ VOIMME JATKAA TÄHÄN TAHTIIN ELÄMIÄMME JA SÄHKÖNKULUTUSTA, KUN OTETAAN HUOMIOON SEN ALATI KASVAVA TARVE JA VÄESTÖN KASVU. EMME VOI TUOTTAA SÄHKÖÄ MILLÄÄN MUULLA TAVALLA KUIN YDINVOIMALLA. Kemiallisesti sitä voidaan tuottaa mutta saasteet ovat ongelma. Tuuli-,vesi- ja aurinkoenergia taas ovat säälittävää tasoa.
KIVIKAUDELLE ilman ydinvoimaa. Vai aletaanko sähköä jakamaan jokatoiseen kotiin? Sekö olisi reilua? tai ei jaeta sähköä aasiaan eikä afrikkaan, kielletään heiltä myös sen tuotto?! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1475 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
828 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
574 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
407 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
991 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
165 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025