Ikävää, että tämä on tälläistä tappelua. Kukaan ei tiedä kunnolla mitään ja yksi valuutettu puhuu yhtä ja toinen toista. Toivon, että pienet koulut saa jäädä ja samoin myös saadaan uusi Liuhtarin koulu ja ilmeisesti on tarve myös Ritamäen koululle.
Se on vaan ikävä tosiasia, että pienten koulujen lakkautus on trendi. Oli siinä järkeä tai ei. Kun se ratas pyörähtää, niin siinä ei tavallisen pulliaisen sanomiset auta.

Mm. eräässä naapuri kaupungissa mennään erään silmäätekevän virkamiehen mieltymysten mukaan. Hänen mielestään, kun kaikki koulut jossa on kaksi opettajaa, on lakkautettava. Osin on jo näin tehtykin. Todellakin mieltymyksistä voidaan puhua, kun kunnon järkeviä perusteita ei laukkautuksille ole löydetty.

No meni vähän asian ohi. Toivon parasta näille pikkukouluille!

#1: - Harmittaa 

Kiitos kommentistasi.

Minäkin toivoisin, että kyläkoulut saisivat ansaitsemansa huomion ja niitä opittaisiin pitämään muinakin kuin pelkkinä kustannuserinä.

Asiantuntijoiden lausunnot ja tutkimustulokset puhuvat selkeää kieltään kyläkoulujen hyödystä lapsille, edut ovat kiistämättömät. Miksi kyläkoulut sitten kuitenkin ovat sellainen peikko asioista päättäville? Miksi ketään ei kiinnosta asiantuntijoiden lausunnot ja vetoomukset siitä, mikä sille lapselle on parasta? Miksi ainoa kriteeri on säästöt, joka usein ovat yliarvioituja ja muutamien vuosien kuluttua jopa kääntyvät päinvastaiseen suuntaan? Miksi ainoa vaihtoehto on yleensä se iso yksikkö?

Asiasta kiinnostuneille oheinen linkki: http://www.jasky.net/Pienkoulu.pdf

Jokaisella lapsella ja opettajalla on oikeus terveelliseen ja turvalliseen opiskelu- ja työpaikkaan.

Toivoisin, että suunnitellun Alangon koulukeskuksen sijaan sekä Liuhtari että Ritamäki saisivat omat koulunsa. Pouttu, Haapakoski ja muut terveet ja toimivat kyläkoulut saisivat jatkaa ja että kaikille kouluille annettaisiin yhtäläiset mahdollisuudet toimia. Lukiolle ja päiväkodille sekä keskuskoululle oli vaihtoehto kolmosessa myös hyvät paikat.

Toivoisin, että päättäjillä olisi halu perehtyä kyläkouluihin ja niistä tehtyihin tutkimustuloksiin, kuunnella asiantuntijoita ja ennenkaikkea nähdä asiat itsensä yli ja tehdä se, mikä lapsen kannalta on parasta, maksoi se sitten enemmän tai ei. Kustannuserä, joka takuulla kustantaa itsensä toista kautta takaisin.

Toivoisin, että itseään perhekoon kaupunkina ja kotien valtakuntana mainostava kaupunki haluaisi olla sitä myös oikeasti. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Jospa kerrankin oltaisiin innovatiivisia, markkinoitaisiin kaupunkia ihan oikeana perhekoon kaupunkina. Kaupunkina, jossa perhe, lapsista vanhuksiin, tulee aina ensin. Uskallettaisiinko profiloitua pehmeiden arvojen puolestapuhujina? Todellisena kotien valtakuntana.

Minä uskaltaisin. Löytyykö rohkeutta päättäjiltä? Satsaus, joka ei ehkä olisikaan niin huono.

- Johanna Lahdensuo