Adressi Poutun- ja Haapakosken koulujen säilyttämisen puolesta

 

Lapuan Sanomissa, 9.4.2015 julkaistussa, tulevia kouluinvestointeja käsitelleessä jutussa, mainittiin eräässä suunnitteilla olevassa vaihtoehdossa, että Poutun- ja Haapakosken koulut lakkautettaisiin ja sulautettaisiin valmisteilla olevaan Alangon kouluun.

Me allekirjoittaneet pyydämme, että Lapuan kaupungissa sijaitseville Poutun- ja Haapakosken kouluille sekä muille Lapuan terveille ja toimiville kyläkouluille taataan jatkossakin toimintamahdollisuus, eikä niitä lakkauteta ja sulauteta osaksi suunnitteilla olevaa Alangon koulua.

Me allekirjoittaneet, sekä lasten vanhemmat, että muut, jotka koemme asian tärkeäksi, olemme sitä mieltä, että kyläkoulu ei ole pelkkä kustannuserä. Kyläkoulu on rikkaus ja suunnaton mahdollisuus.

Pyydämmekin, että tehtäessä koulutukseen liittyviä päätöksiä, ei ajateltaisi pelkästään säästöjä vaan että päätöksiä tehtäessä otettaisiin huomioon myös ne, joihin tehdyt päätökset eniten vaikuttavat eli lapset.

 

Tämän nettiadressin lisäksi sekä Poutun- että Haapakosken koulun säilyttämisen puolesta on liikkeellä omat erilliset adressinsa. Tämä netin kautta allekirjoitettava adressi on suunnattu niille, joilla ei ole mahdollisuutta kirjoittaa nimeään em. adresseihin tai jotka mieluummin allekirjoittavat adressin tätä kautta. Jos olet allekirjoittanut jommankumman paperisen adressin, on tämän adressin allekirjoittaminen tarpeetonta.

Adressi toimitetaan Lapuan kaupunginhallituksen kokoukseen maanantaina 20.4.2015 ja adressin allekirjoitusaika päättyy sunnuntaina 19.4.2015.

Asian kiireellisyyden vuoksi toivoisin, että jaat tämän adressin linkin eteenpäin, mikäli koet asian tärkeäksi.

 

 

Kiitos tuestasi.

 

Poutun- ja Haapakosken koulun sekä muiden terveiden ja toimivien kyläkoulujen säilyttämisen puolesta,

Johanna Lahdensuo

 

  

 

 

"Suomalaisen perusopetuksen alkuajoista lähtien periaatteena on ollut, että koulut ovat lähellä oppilaita.

Vuoden 1898 piirijakoasetuksen jälkeen asetettiin tavoitteeksi Mikael Soinisen ohjelma, jonka mukaan jokaisessa kylässä tuli olla koulu. Asetuksen mukaan kuntien tuli jakaa alueet koulupiireihin, jottei koululaisten koulumatka olisi viittä kilometriä pitempi. Asetuksen ansiosta koulujen määrä alkoi kasvaa, ja pian miltei joka kylällä oli oma koulunsa.

Pienten koulujen lakkauttaminen alkoi 1960-luvun lopulla. Muutoksen syynä olivat syntyvyyden lasku, suurten ikäluokkien siirtyminen kansalais- ja oppikouluun, maaltamuutto ja maaseudun liikenneyhteyksien paraneminen. Pienten koulujen tilannetta paransi hetkeksi 1970-luvun lopulla yhtenäiskoulu-uudistus, jonka tavoitteena oli varmistaa kaikille kansalaisille yhtäläiset koulutusmahdollisuudet asuinpaikasta ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta (Kalaoja & Pietarinen 2002; Kalaoja & Pietarinen 2009). Monessa kunnassa haluttiin uskoa koulujen säilymiseen, ja niinpä kyläkouluja korjattiin 1970- ja 1980-lukujen taloudellisen noususuhdanteen aikana. Valtiovalta pyrki pitämään yllä kouluverkkoa takaamalla valtionavun aiempaa pienemmille oppilasmäärille. Tämä ei kuitenkaan enää auttanut 1990-luvun lamavuosiin tultaessa. (Kuikka 1996.) Viimeaikaisia koulujen lakkautuksia valtio on jäänyt seuraamaan sivusta.

1990-luvulta lähtien suomalaista kouluverkkoa on harvennettu voimakkaasti maaseudulla ja vahvistettu kaupungeissa. Suomessa on lakkautettu vuosien 1990–2009 aikana 1994 perusasteen koulua. Vuonna 1990 perusasteen kouluja oli maassamme 4847. Kuluneiden miltei kahden vuosikymmenen aikana luku on laskenut yli kolmasosalla (muutos 38 %) ollen vuonna 2009 enää 3027. Useimmiten lakkautetut koulut ovat olleet peruskoulun luokkia 1–6, mutta myös perusasteen erityiskoulut ovat vähentyneet voimakkaasti.

Suuntaus kyläkoulujen lakkauttamisen puolesta, säästöjen nimissä, jatkuu edelleen."

 

 

"Kyläkoulu ei ole vain paikka, missä lapset oppivat lukemaan ja laskemaan, vaan koulu on tärkeä osa koko kyläyhteisöä.

Kun kunnissa tehdään säästöpäätöksiä, nähdään pienissä kyläkouluissa usein vain niiden aiheuttamat lisämenot mutta ei niiden vahvuuksia eikä mahdollisuuksia. Arvoperusteita ei näy talouslaskelmissa yleensä lainkaan.

Kyläkoulujen lakkauttamiseen liittyvässä päätöksenteossa unohdetaan usein se itsestäänselvyys, että suurin merkitys koululla on kylän lapsille.

Pieni koulu on monin tavoin ihanteellinen ja turvallinen oppimis- ja kasvuympäristö. Pieni koulu integroi vanhemmat vahvemmin koulun arkielämään kuin suuri koulu, jolloin koulun ja kodin yhteistyö saa hyvän pohjan. (Peltonen 2002, 51–60.)

Pienessä opetusryhmässä on mahdollista oppia tehokkaammin kuin suuressa. Tutkimusten mukaan (esim. Smith & Glass 1980) saavutetaan sitä parempia tuloksia, mitä pienempi opetettava ryhmä on.

Kyläkoulun vahvuuksiin kuuluu myös se, että lapsia opettaa ensimmäisten kouluvuosien ajan vain kahdesta kolmeen opettajaa. Tämä tuo mukanaan pysyvyyttä ja turvallisuutta, minkä lisäksi opettajat oppivat tuntemaan oppilaansa hyvin. Yksilöllinen opetus tarjoaa hyvät puitteet oppilaan tuntemukselle ja yksilölliselle kohtaamiselle. Yhdysluokissa eri-ikäiset lapset voivat oppia toisiltaan erilaisia taitoja, jolloin heistä kehittyy muut huomioivia ja vastuuta ottavia itsenäisiä oppilaita.

Opetusneuvos Esko Korkeakoski (2000) kritisoi kirjoituksessaan koulujen lakkauttamisen perusteita. Perusteluina käytetään kuntien taloudellista ahdinkoa, jota koulumenojen vähentämisellä pyritään lievittämään. Lisäksi korostetaan isompien koulujen parempia olosuhteita, jotka tukevat tehokasta ja motivoitua opiskelua.

On selvää, että jotkin kustannuserät, kuten kiinteistöön ylläpitoon liittyvät käyttömenot, vähenevät. Yllätyksenä voi kuitenkin tulla koulurakennuksen rakentamiseen tai korjaamiseen saadun valtionavustuksen palautus. Myös opettajien ja muun henkilökunnan palkkausmenojen oletetaan vähenevän. Useimmiten henkilökunta siirretään kuitenkin niihin kouluihin, joihin oppilaatkin siirretään. Varmaa on ainakin se, että kuljetus- ja matkakustannukset lisääntyvät. Samoin kasvavat uuteen kouluun kohdistuvat investointimenot, sillä uusia oppilaita varten joudutaan rakentamaan uusia tiloja tai muuttamaan jo olemassa olevien tilojen käyttötarkoitusta. Vähintäänkin joudutaan remontoimaan vanhat tilat asianmukaiseen kuntoon. Joissakin tapauksissa säästöt jäävät huomattavasti odotettua vaatimattomammiksi ja kääntyvät toisin päin pidemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna.

Lyhytnäköinen suunnittelu ja kuntien talousongelmien pikaratkaisuyritykset ovat huonoja tapoja vastata niinkin pitkäjänteisiin asioihin kuin kasvatus ja uusien sukupolvien koulutus.

Olisi hyvä pohtia lapsen kasvua ja kasvatusta yleisemmin sekä sitä, millaisessa ympäristössä ja millaisissa puitteissa ihmisen on hyvä kasvaa ja oppia.

Kouluverkon kehittämistyössä tulisi ottaa yhdeksi vaihtoehdoksi pienten kyläkoulujen säilyttäminen, jopa niiden lisääminen. Lakkauttaminen tulisi olla ensisijainen vaihtoehto vain silloin, kun koulun oppilasmäärän väheneminen on jatkuvaa, kun puutteellisten opiskeluolosuhteiden korjaaminen vaatii huomattavia investointeja, ja kun koulun jatkolla ei ole hajanaiselle kyläyhteisölle juurikaan merkitystä.

Koulun lakkauttamista pohdittaessa pitäisi ottaa huomioon koulun historia sekä ainutlaatuinen maaseutukouluverkoston erityispiirteet ja tulevaisuudennäkymät. Kantaa olisi otettava ihmisen hyvinvointiin kokonaisuudessaan ja nähtävä kouluun liittyvä laajempi kulttuurinen konteksti. Pienten koulujen verkostoa ei saisi tuhota lyhytnäköisellä koulutuspoliittisella ja taloudellisella suunnittelulla. (Linnilä, 1996.)"

 

- lähde: http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=318

 

 

 

 

 


Johanna Lahdensuo    Ota yhteyttä adressin tekijään

Facebook
Kannattaisiko Suomen liittyä Natoon?