Koiran vapaana pitämisestä kovemmat rangaistukset!
Kommentoitu viesti
ei kai sittenkään kaikki ? |
#14 kimppuun ne kaikki käy !!!28.04.2015 22:30Koira on suunnilleen sitä, mitä siitä omistaja on tehnyt. Yksilöitä ne kuitenkin ovat kaikki, sekä koirat että omistajat yhtä lailla. Luulen, että naapurillani on erään edellämainitun kommentin kaltainen koiratapaus. Se tempoo ja ärisee aina kun hän kulkee sen kanssa pihalla ja pihalla on samalla muita. Uskon, että se tulisi päälle jos irti pääsisi. Ei kaikki koirat kuitenkaan irtilaskettuina karkaa holtittomasti näkymättömiin, saatika sitten ihmisten kimppuun. Olen varmaan jonkin sortin kukkahattutäti, kun en usko koirani koskaan hyökkäävän kenenkään kimppuun, ja olenkin yksi niistä, jotka pitävät koiraa taajama-alueella irrallaan. Esimerkiksi jossain taajamametsässä ulkoillessa annan koirani usein kävellä hihnasta irroitettuna. Valitettavasti paljon on koiria, jotka on alunperin otettu vääristä syistä, väärään elämäntilanteeseen, kyseiselle omistajalle sopimattoman rotuisena, kouluttaa ei osata eikä viitsitä opetellakkaan, ei jakseta liikuttaa tarpeeksi, tai sosiaalistaminen on kokonaan unohtunut tietämättömyyttään tai muuten vain. Näin häiriökoira on valmis. Vika on omistajassa. Omistaja, tai se joka koiraa tosiasiassa joutuu ulkoiluttamaan ja muutenkin hoitamaan, voi lisäksi olla hyvin tietoinen ongelmista ja jo aivan turhautunut tilanteeseen, joten ylimielinen pienestäkin kommentoinnista heti suuttuminen on jopa aivan ilmeinen puolustusreaktio. |
Vastaukset
ponks |
#22 Re: kimppuun ne kaikki käy !!!2015-05-26 21:26:57#14: ei kai sittenkään kaikki ? - kimppuun ne kaikki käy !!! olen aivan samaa mieltä! |
Perttu Lehtinen Adressin tekijä |
#25 Re: kimppuun ne kaikki käy !!!2015-05-30 06:41:09#14: ei kai sittenkään kaikki ? - kimppuun ne kaikki käy !!! Laissa ei ole sellaista pykälää, että jos omasta mielestä koira on kiltti niin sitä saa pitää vapaana. Eli pidäpä sinäkin vain koirasi kytkettynä äläkä yllytä rikokseen! Millä tavalla olet kouluttanut koirasi pysymään etäällä linnunpesistä? Aivan - et mitenkään. Koiran pitäminen vapaana tuntuu muista ihmisistä vähän samalta kuin jos minä kulkisin ulkona ladatun haulikon kanssa ja osoittelisin sillä muita ihmisiä naamaan. Koiranomistajien logiikalla tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, koska minä olen kiltti enkä oikeasti aio ampua ketään. Koiranomistajilla on jonkinasteinen henkinen vamma, koska he eivät pysty tai halua ajatella asioita muiden ihmisten (ja eläinten) näkökulmasta. Todella itsekästä toimintaa! |
Vieras |
#50 UGH,GIRe: kimppuun ne kaikki käy !!!2016-04-23 11:29:50 |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45572 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1747 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1462 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
293 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20876 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
158 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2193 Luotu: 22.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025