Adressi Israelin tueksi!
Kommentoitu viesti
Tiedoksi: |
#991 Israel-ystävyystoimikunnan jäsenjärjestöt:21.09.2011 08:57puheenjohtaja: |
Vastaukset
STURE SEYMOUR |
#2418 Re: Israel-ystävyystoimikunnan jäsenjärjestöt:2018-08-02 20:20:52lähetän tukeni israelille ystäväni helena väisäsen ohella. kyseessä siis oli salaliitto. sen takana olivat eri tietä ajaneet militaristit-nazit--kkk-fasistit. oli kyse heidän tappiostaan 2. ssa mm-sodassa. lähinnä ikäluokat 1927-1952=revanchi henkiset. heidän tukenaan oli tuon ajan maailman toinen valtio saksa ja sen johto 1936-39, niin että jo sota aikana seurattin spd ohjelmia. maailman suurin edelleen on usa ja sen liittolaiset, jotka ovat kuitenkin karisseet. on ihme että pikkuhiljaa laiva on kääntynyt kohden saksa-oikeisto akselia. sama kuin saksan konseljit spd- catolska centralen. siis esitetty sote+metropolis, mutta myös liitto tasavalta eurooppa, missä osavaltio n. 5000 000 asukasta. edelleen saksan malli. siis akselivallat ovat nousemassa-jo nousseet usa-liittolaisten ohi. edellinen näkyy talouskilpailussa. meillä on omat miehemme. uskon että muita älykkäämpiä. siis revanssi henkiset yrittävät yrittivät tuhota meidät, sodan voittoon vieneet perheet jo 1944-, niin että ovat vainonneet meitä ja ja mm. estää seurustelumme. kyseessä perheet canaris ja leonov.paremmin tunnettuna kennedy ja breznev. meitä siis on vainottu vuodesta -1963- nykypäiviin. uskoin diplomatiaan, uskoin herrasmiehiin, uskon demokratiaan. ensinäkin ystävääni kiusataan ja on suljettu mielisairaalaan oulussa. minua pidetään maan sisäisessä karkoituksessa. rahavarat meiltä on taka varikoitu. en usko enää venäjän saksan-yhdentyneen eu n uhkaan maailmassa. on kaksi valta puoluetta 1. labour 2. nationalistit. ilmeisesti minä sammeli niemelä johdan labouria ( entinen spd ) ja pokani kai michael aalto nationalisteja. voinen mainita molempia koko euroopassa, niin me hallitsemme. siis meidän käluokkamme joka ennen meitä ja meidän aikana että meitä seuraavat, niin että meillä on 3/4 enemmistö, samalla kuin vähemmistö yrittää kiristää meitä. kansallis sosialismi tai kommunismi, tai sosialismi ei meille eurooppaan sovi. meidän oppimme on hankinta hinnat + jalostus +suuren yleisön maku tottumukset < markkina voimat + ilmoittelu / mainonta + markkinatutkimukset. saman aikaisesti markkina talous , eli kapitalismi/ kommunismi= sosialismi. tottakai tarvitaan laskenta menetelmiä, kuten kirjanpitoa. mekanismeihin 1/4 osa kaudet niin että ruoka / 4 vuoden aikaa perustana , pukeutuminen 1/ 2 + !/ 2 vuosirytmi ja lopulta muut hankinnat se mikä palkka summasta / sosiaalista jää säästöön. tulisiko luopua lahja verosta ja tilalle kulutus tulo ja omaisuus vero. jälkimmäiset 1/6 + 1/6 + 1/6 = 1/6 - (arvio) 1/2 koko vero, eli n.16 %- 50 % vero aste. Samoin minimi palkka ja kerralla romahtaneet eläke / kansalais eläke / sosiaali apu/ kansalais palkka, jne..., edelliset tulee siirtää samaan momenttiin , eli yhdistää suomenpankki ja sosiaali ja tervesalan hallinto, sekä kela, eli sen kautta ohjata rahat ihmisten tileille. sen kantokyky sama kuin kauppa ja teollisuus ministeriön, kulttuuri + opetus + puolustusvoimat,jne...ja lopulta hallinto ministeriön ja koulu ministeriön ja samalla ulkomaan kauppa ministeriön yhteen saattaminen. lopulta sisä ja poliisi+maa ja metsätalous ja työ ministeriö. jää siis 5 ministeriä + suuri hallntokoneisto. tulee muistaa että on ristiriita mm. eu lajeneminen -sote- metropolis-ja eduskunta- ja eu parlamentti ja komissio, sekä presidentti. Toisaalta sotilaita ei mainita, sekä teollisuus-laki-pankki- muut expertit, heidän länsna olonsa näkyy. samalla kun eu on levinnt a aluksi on magnaatteja b väestön kuolutus c vapat demokraattiset vaalit d kuulustaako wrightiltä. siis estääkseen vasemmiston valtaan nousun, ovat oikeistolaiset aloittaneet painostaa demokraatteja. todiste 1. helena vankina 2. rahat viety = edunvalvonta /maistraatti 3. solidaarsuudesta luovuttu. ihmiset itsekäitä ANNAN tulos varoituksen = euroopan valtiot , euroopan yritys talous - maatalous että kaupungit. Ei voida kilpailla usa n kanssa= kaikki tutkimus määrärahat sinne yliopistoihin. toisaalta meillä ei rahaa, vaan olosuhteet. meillä tutkijat ja tiedemiehet, taiteilijat urheilijat kerätään mielisairaaloihin, samalla kun usa on vapaa ja kulku rajojen yli helppoa. Siis mielisairaala- Y,liopisto kannattaa n. 50 % / 50% eli olemme täällä euroopassa jo sopeutuneet muutokseen. kun usa sopeutuu uudelleen vapauteen, on rajana taivas. uskon että muu maailma on savijaloilla oleva jättiläinen, mukaan lukematta israelin valtio. Rakastamme juutalaisia, mormoneja ja homoja helenan kanssa. terveiset 2.8. 2018 oulu sg. snhv STURE SEYMOUR, IN THE NAME OF JESUS CHRIST,SHALOM,AAMEN. ( Tiedättekö, se salaliitto oli kohdistunut myös israeliin, siis samalla kun usa han ja neuvostoliittoon. sen kohde oli voittaja kansojen johtajat, mutta samoin omat johtajansa. oulu on gestabon pää maja ja siell mllyniemi, jaakonsaari ja lapissa väyrynen. on niitä muitakin , kuten se että ne pojat olivat aluksi kommunisteja ja nyt nazeja. ollenhan vanhaa saksalaiste sukua ja kotoisin elben meri alueelta ja ansgaardin tullessa n. 937-979, niin sukuni on kotiutunut. on joitakin nimiä,björn, leif, albrekt, ansgar,bringham young, jne... onhan se suomi aika ajoin kuulunut moneen valtapiiriin. samalla poliittiseen, sotilaalliseen ja taloudelliseen. olemme teollisuus, markkina ja sodan joukko otto alue. edellinen koska sota on aina totaalinen.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46436 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
875 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
817 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10937 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
309 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
226 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
196 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025