Eroa liitosta!
Kommentoitu viesti
Tavallinen kansalainen |
#624.08.2015 13:31Liitto on aikoinaan ajanut ihan vaan muutama esimerkkiä tuodakseen esiin, -Naisille äänioikeutta. -8 tuntia per työpäivä -naisille äitiys loma, että ei heti synnytyksien jälkeen tarvi takaisin töihiin. -sairastaville sairaslomaa. -vuotuiset kesälomat -45 tuntiset työviikot. -liitto antaa oikeusturva yksittäisen työriitojen vallitessa, yksittäisellä ihmisellä ei ole siihen resursseja. ja monia muita asioita jota suuri yleisö pitää itseensä selvänä asiana että näitä on. Eipä siinä mitään, lopetetaan liitto, samalla hengenvedolla luovumme kaikista näistä itsestään selvinä asioista. |
Vastaukset
Tavallinen työmies |
#11 Re:2015-08-27 18:07:03Sata vuotta sitten asiat oli niin. Oikeusturvaa saa muutenkin ja ihmiset ovat nykyään luku ja kirjoitus taitoisia. Liitot myyntiin ja rahat investointiin. Muistan kuinka aloitin aikanaan työt tehtaassa ja heti pääluottamusmies kimpussa. Vaati liittymään ammattiliittoon koska työnantajakin on järjestäytynyt. Vastasin hänelle, etten ihmettele jos on tuollaisia työmiehiä. Kun et kuulu liittoon voit myös tehdä töitä kun on lakko. Sillä suomi nousee ,eikä itkemisellä ja lakkoilemalla. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
707 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
714 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
936 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
369 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
606 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
174 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
555 Luotu: 17.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
767 Luotu: 18.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
832 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
584 Luotu: 04.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
487 Luotu: 20.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
658 Luotu: 07.02.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1616 Luotu: 23.09.2023
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20658 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
427 Luotu: 17.02.2025