Inkoo-Raaseporin tuulivoimalaa vastaan
Kommentoitu viesti
Johan Holmberg Ingå |
#4 Erilainen näkökulma ;)29.07.2009 15:03Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen ja ymmärrän kyllä osittain tämän adressin taustaa. Mutta tuntuu välillä siltä että oma näkymä pistetään "yleisen edun" eteen. Tuulivoima voi olla kallista, mutta asun itsekin tuulimyllyn vaikutusalueella, ja minulle ainakin tulee hyvä mieli kun tuulee kunnolla ja mylly pyörii täyttä vauhtia. Kun sitä ajattelee, niin muutamassa tunnissa yksi laitos on tuottanut kaiken sähkön minkä käytän taloudessani kokonaisessa vuodessa! Ilman että yhtään päästöjä syntyy, epäsuoriakin päästöjä on suhteellisesti vähempi mitä enempi energiaa laitos tuottaa. Ja ainakin minä asun mieluummin tuulimyllyjen vaikutusalueella kun ydinvoimalaitoksen! Ongelma tuulimyllyjen kanssahan on energian varastointi, ennen kun se on ratkaistu niin täytyy olla varavoimaa. Mutta onhan ihminen käynyt kuussakin, siksi luulen että ratkaisun löytäminen on mahdollista. Alla on tämän adressin alkuteksti, pikkasen "muokattuna". Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, lähinnä kaikki voisivat ajattella että minkä vuoksi he oikeastaan tätä adressia allekirjoittavat. Jos todella saariston suojeleminen on tärkeintä, eikö sitten tällaisenkin (muokatun) adressin allekirjoittaminen olisi mielekästä (?), samoihin syihin tässä vedotaan kun alkuperäisessä tekstissä. Jos taas ei halua tuulimyllyjä silmiensä eteen (ihan kunnioitettava syy sekin), niin sitten sille pitäisi avata mielestäni kokonaan eri adressi. Muokattu lainaus: " Inkoo-Raaseporin merialueelle ollaan suunnittelemassa ja on jo toteutettu vuosikymmenien mittaan lukemattomia vapaa-ajan asuntoja, laitureita y.m., joka vaikuttavat Suomen ainutlaatuiseen saaristoon pysyvästi. Emme vastusta vapaa-ajan asuntoja eikä niiden asukkaita, mutta vastustamme rakennelmien sijoittamista Suomen herkkään ja uniikkiin saaristoon. Tämä alue ei ole polaarinen, koska silloin ei alueelle rakennettaisi vapaa-ajanviettopaikkoja? Suomessa on paljon näitä rakennelmia, joten sijaintien eduista ja haitoista on kokemuksia, edut kuitenkin näyttävät kumoavan haitat. Rakennelmia ei haluta sijoittaa esim. muun valmiin asutuksen yhteyteen, vaan mielellään jokaisella luonnoltaan uniikilla saarella rakennetaan mökki, sauna, iso laituri ja vierasmökki muutaman kuukauden käyttöä varten vuodessa. Näin suuren rakennelmien määrän pitäisi olla valtakunnallinen kysymys, ei vaan kunkin tontin kotikunnan asia. Nyt Inkoo-Raaseporin saaristoalueen alueella olevan mökkialueen välittömässä läheisyydessä on useita luonnonsuojelualueita, kuten Hättö. Alue on Suomenlahden kapeimmassa kohdassa ja monen rauhoitetun eläinlajin kotipaikka mm. merikotkat ja harmaahaikarat pesivät lähistöllä. Käytönaikaisista ympäristöhaitoista ovat merkittävimpiä ääni-, maankäyttö- ja maisemavaikutukset, sekä haitat eläimistölle. Veneliikenteen äänet ja vaikutukset voivat ulottua kauas: potkurilapojen pyöriminen voi aiheuttaa kalojen ja sukeltavien vesilintujen kuolemaa alusten korkean nopeuden myötä. Lintujen käyttämät pesintäpaikat saarissa eivät myöskään ole vaikutuksen ulkopuolella. Isot aallot voivat ulottua satojen metrien päähän. Suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät kuitenkin nopeiden ja isojen veneiden vaatimasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Aluetta myös sivuaa yksi Suomen vilkkaimmista veneväylistä mm. ainutlaatuisista saaristomaisemistaan tunnettu Olympia-väylä. Haluan tuoda päättäjille ja suunnittelijoille tiettäväksi, miten paljon on haittaa muun muassa maisemalle, kalastukselle, linnustolle, koko saariston herkästi haavoittuvalle ekologialle. Vaadimme, että hankkeen ympäristövaikutukset tutkitaan kokonaisuudessaan tarkkaan ja tarpeeksi laajasti, eikä hyväksytä vain yksi rakennelma kerrallaan. Esimerkiksi merialuetta ja alueen saarien monivaiheista elämää ei ole toistaiseksi tutkittu lainkaan. Vaikutukset herkälle saaristoluonnolle voidaan havaita minimissään kahden vuoden seurannan jälkeen. Nykyinen hankeaikataulu ei mahdollista tarpeeksi kattavaa ympäristövaikutusten selvitystä, vaan rakentamiset pitäisi keskeyttää kunnes selvitykset on saatu tehtyä. Suojellaan Suomen ainutlaatuista saaristoa. " |
Vastaukset
Juhani Sademaa |
#10 Re: Erilainen näkökulma ;)2011-09-30 15:03:36#4: Johan Holmberg - Erilainen näkökulma ;) Olen kovasti samoilla linjoilla Johan Holmbergin kanssa. Totta kai nämä suhteellisen kauas avomerelle sijoitettavat 60 voimalaa muuttaisivat maisemaa kyseenalaisella tavalla, verrattuna siihen, mihin on totuttu. Ehkä myllyistä on myös rajoitettua haittaa eläimistölle, tuskin kovin suurta. Mutta kuinka moni alueen (kesä- ja vakituisista) asukkaista haluaisi korvata hankkeen esim. Kopparnäsiin sijoitettavalla ydinvoimalalla? Hyväksyn itse mielummin tuulivoimapuiston. Samoin (vaikka olen itse alueen vapaa-ajanasukas) hyväksyn vertauksen loma-asutuksen haittoihin. Esim tuulivoimaloiden meluhaitat ova minimaalisia verrattuna kovaäänisten moottoriveneiden meluun. Olisin mielelläni mukana hankeessa, jossa pyrittäisiin rajoittamaan viimeksimainittua. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45686 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
137 Luotu: 07.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
93 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025