Emme ole vastuussa pakolaisista!

Kommentoitu viesti


Vieras

#19

09.09.2015 06:20

Ruotsi, Tanska ja Norja eivät aiheuttaneet Suomessa sotia, mutta he ottivat vastaan 15.000, 3000 ja 5000 suomalaislasta koteihinsa sodan ajaksi. Myös odottavia äitejä ja haavoittuneita sotilaita lähetettiin Ruotsiin hoitoon.

Suomalaisia on muuttanut niin paljon ulkomaille, että jotta kyllä täällä tilaa on kaikille palata, jos eivät palaa, on tilaa ulkomaalaisille. Saamme uutta verta, uusia geenejä, hymyileviä kasvoja suomalaisten yrmynaamojen sijaan.

Tervetuloa tänne!

Vastaukset

Faktat kuntoon

#25 Re:

2015-09-10 07:18:13

#19: -  

 Tosiaan, ottivat vastaan suomalaisia lapsia ja naisia. Suuri osa Suomeen tulleista turvapaikan hakijoista on sattumoisin 20-30 vuotiaita miehiä, joille annetaan kaikki käteen jo maahan tullessa, niin luuletko tosiaan että he alkavat tehdä töitä kun asunnon ja elämisen maksavat suomalaiset veronmaksajat. Veroja nostetaan jatkuvasti mutta se ei ole ratkaisu siihen että yksi työtätekevä ihminen kustantaa kahden muun työtä tekemättömän elämisen.

Lisäksi itämaista tulee suuri osa turvapaikan hakijoista joten on vain ajan kysymys milloin esimerkiksi Isis tulee Suomeen.

 

Eläke insinööri

#28 Re:

2015-09-10 20:17:53

#19: -  

 Kirjoitit järkevää: Nämä edellä kirjoitelleet tulisi sterilisoida,ettei noin viallinen geeniperimä pääsisi jatkumaan. Nämä sisäsiittoi-

set suvut tulisi poistaa Suomen kansasta. Tilalle Irakista nuoria miehiä jalostajiksi, kuten Venäjän Tsaari jalostutti lampaan kokoisen Suomenhevos kannan Joka pitäjään sijoitetuilla Venäjältä tuoduilla siitosoreilla. Tulijat ovat valmiiksi nuoria työikäisiä.

Lapsen kasvattaminen ja koulutus maksaa 100000€ työikäiseksi. 30000:n työikäisen saaminen Suomeen on 100000x 300000

= 30000000000€ :n arvoinen hyöty. Lisäksi kansamme jalostuisi fyysiseti ja psyykkisesti. Irakista on lähtöisin käyttämämme

kirjaimet, numerot, kymmenjärjestelminen laskutapamme, matematiikka eritoten integraali laskenta, pythägoran nimellä vir-

heellisesti tunnettu kolmion pyörittely jne,jne. Suomi tarvitsee rodullista jalostusta ja työikään kasvatettuja , työntekoon moti-

voituneita ja älykkäämpiä ihmisiä.

Eläke insinööri

#29 Re:

2015-09-10 20:32:04

#19: -  

Edellä luettelemasi lisäksi -60 ja -70 luvuilla Ruotsi otti Suomesta 100000 elintasopakolaista. Sisäsiittoinen, geeniviallinen mets-

säläiskansa tarvitsee kipeästi rodullista jalostusta. Osa Suomenkin kansasta on tervettä , sen osoittaa pakolaisten auttamishalu.