Kommentille nro 18:

Erityistyttömme, joka on nyt lähikoulussa, ei pysy lainkaan yleisopetuksen vauhdissa. Hän saa satunnaista tukea koulusta, mutta kyllä suurin tuki tulee kotoa. Läksyjä tehdään joka päivä yhdessä. Luetaan iltasadut. Pelataan pelejä. Keksitään jos joitakin keinoja, jotta oppiminen helpottuisi. Tytöllä on omat kirjat ja harjoitukset. Tosiasia kuitenkin on se, että hänelle yleisopetuksen taso vain on liian korkea. Hänen keskittymis- ja omaksumiskykynsä vain on erilaista. Ei voi mitään. Vaikka kuinka me vanhemmat mitä toivoisimme ja tekisimme. Tyttöä myös kiusataan. Haukutaan idiootiksi jne. Häntä ei myöskään oteta mukaan leikkeihin eikä peleihin. Ei siinä opettaja mitään voi tehdä; ei lapsia vain voi pakottaa... Jokainen aamu aloitetaan motivoinnilla ja suostuttelulla, että saadaan lapsi lähtemään kouluun. Lapsi, koulu, kuin myös me vanhemmatkin toivomme, että hänelle löytyisi paikka toisesta koulusta. Erityiskoulusta!

On totta, että jatkossakin olisi pienryhmiä. Mikkolan koulussa on kokeiltu "palkkisysteemiä" ja pienryhmiä. Tuttava, jonka lapsi käy ko. koulua, kertoi että ma, ti ja ke menee pelkästään järjestyksen pidossa ja rauhallisen oppimisympäristön luomisessa. Pienryhmissä on niin paljon erilaisia erityislapsia, että tarvittaisiin aikamoista osaajaa ja paljon lisäresursseja, että ryhmät voisivat toimia. Näin se valitettavasti on!

Uskon vahvasti, että kyse on Vantaan kaupungin säästöohjelmasta. Budjettivaje on jo nyt melkoinen. On suorastaan hupaisaa, että nämä säästöt naamioidaan "oikeudenmukaisuuteen ja yhteisöllisyyden kasvattamiseen". Ihmettelen, kuka oikeasti uskoo, että kaavailtu oppilaiden "hedelmäsalaatti" olisi kenenkään lapsen etu?

#20: Monimuotoisuuden puolesta. Järkevästi. - Tosiasiaa nimimerkille "vanhemmat tukemaan koulun työtä".  

 Ihanaa, että kirjoitit näin. Ei se kyllä ole niin, että erityislapsilla on vanhemmat, jotka jättävät kaiken koulun vastuulle! Mitä potaskaa edes väittää näin. Meilläkin tehdään todella paljon töitä lastemme eteen ja ollaan jatkuvasti yhteydessä kouluihin, kaikkien lasten asioissa. Perheenä olemme jo tehneet kaikki järjestelyt mitä vain voi tehdä sen eteen, että voidaan tukea ja olla avuksi niin paljon kuin tarpeellista. Leipääkin pitää silti vielä yrittää jossakin välissä tienata. Jokainen erityislapsen vanhempi tietää myös ettei erityislasten kodeissa vietetä "normaalia lapsiperheen elämää" vaan arki on usein aikaa vievää ja haastavaa ja hyvinkin rytmitettyä. Nimimerkille "vanhemmat tukemaan koulun työtä" muistutan siitä tosiasiasta, etteivät lapset päädy erityiskouluihin sen tähden, että vanhemmat eivät olisi lastensa elämässä mukana. Usein juuri vanhempien tuki ja vastauksien etsiminen lapsensa ongelmiin on johtanut erityiskouluun vaihtamiseen. Kirjoituksestasi kuultaa läpi, ettet ole perillä yhtään siitä millaisia paikkoja erityiskoulut ovat. Kuvittelet niitä, "jostakin syystä vaikeasti kasvatettavien lasten", dumppauspaikoiksi, jonne laiskat vanhemmat voivat heidät sitten unohtaa yhteikunnan ja opettajien kasvatettavaksi. Käy tutustumassa yhteen näistä kouluista! Olen varma, että sinut otetaan avosylin päiväksi vastaan.  

#20: Monimuotoisuuden puolesta. Järkevästi. - Tosiasiaa nimimerkille "vanhemmat tukemaan koulun työtä".

Osuitpa naulan kantaan...tervetuloa erityiskouluihin seuraamaan kasvatustyötä..."dumppauslaitos" ehtii huolehtia ja välittää lapsista kokonaisuutena, ei vain kaadeta tietoa päähän. Ensin ehditään katsoa silmiin ja ottaa lapsi vastaan huolenpidolla. Kun molemminpuolinen luottamus on saavutettu, saavat lapset ja nuoret opiskella heille sopivassa, turvallisessa pienryhmässä, jossa aikuisilla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan muutakin kuin työkirjan vastauksia. Erityisluokalta elämään on positiivinen ja hyvä motto Vantaan erityisluokkakeskittymille, niiden purkaminen on suuri suru monelle pienelle ja isommallekin lapselle, joka kaipaa tukea, turvaa ja aikaa päivittäin.