5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan
Kommentoitu viesti
Adressin tekijä |
#4811.06.2010 16:16Minä olen hoitanut sijoitusnartun pennut kotonani, ja kun pennut muuttivat kasvattajalleen (joka on äärimmäisen kokenut, pitkään kasvattanut ja arvostettu kasvattaja), ei ollut puhettakaan siitä, etteikö emo olisi lähtenyt pentujensa mukaan kasvattajalle. Haimme emon kotiin, kun pennut olivat luovutusikäisiä. Kaikki olivat tyytyväisiä. :)
Ellei kasvattaja halua ottaa emoa kotiinsa, hän voi noutaa pennut luokseen niiden ollessa vanhempia. Missään ei sanota, että pentujen tulee muuttaa kasvattajalle viiden viikon ikäisenä. Tällä hetkellä voimassa oleva sijoitussopimus sanoo, että pennut tulee noutaa viimeistään 7 viikon ikäisinä. Tai vaihtoehtoisesti kasvattaja voi olla inhimillinen ja antaa pentujen kasvaa synnyinkodissaan luovutukseen asti ja muuttaa sieltä uusiin koteihinsa.
Kumpi on tärkeämpää pentujen kannalta? Se, että ne muuttavat vieraan ihmisen (kasvattaja) hoteisiin vieraaseen laumaan viisiviikkoisina vai se, että ne saavat kasvaa synnyinkodissaan ja elää siellä luovutusikään asti? Mikäli pennut siirretään ennen luovutusikää kasvattajan luokse, on siinä kysymys vain ja ainoastaan IHMISEN haluista ja mieliteoista, ei pentujen parhaan ajattelemisesta. En usko, että kenelläkään on esittää yhtään pätevää argumenttia sen puolesta, että pennuille on niiden kehityksen kannalta HYÖDYLLISTÄ muuttaa viisiviikkoisina kasvattajalle sijoituskodista - tai vaihtoehtoisesti lähettää sijoitusnarttu kotiinsa pentujen ollessa viisiviikkoisia.
Tosiasia on, että näitä emojen ja pentujen erottamisia tehdään vain ja ainoastaan kasvattajan omasta mielihalusta/laiskuudesta/kykenemättömyydestä/ahneudesta. :(
|
Vastaukset
Vieras |
#50 Re:2010-06-11 17:27:40Tosiasia on , että sijoituskoti haluaa koiransa takaisin kotiin mahdollisimman nopeasti. Tämä on minun monen vuoden kokemus sijoituskoirilla kasvattamisesta.
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
520 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
27 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2001 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1057 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2063 Luotu: 05.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
14 Luotu: 20.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1338 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
696 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
493 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12823 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6433 Luotu: 29.11.2023
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024