Kuvataiteen ammattikorkeakoulutus säilytettävä Lahdessa
Kommentoitu viesti
Vieras |
#18 Re: Taiteilijan työstä14.10.2011 10:25#16: Eili Ikonen - Taiteilijan työstä Kyllä kannattaa vuosia tehdä pelkästään taiteellista työtä jos siihen vaan on mahdollisuus, se on ainoa tapa jolla taide kehittyy. Taide on syvällistä ja pitkäjänteistä työtä. En kannata sitä, että taiteilijan pitää olla jokapaikan höylä, joka osaa vähän sitä ja tätä, mutta ei edes omaa alaansa kunnolla. Pitkät apurahat takaisin! 4 kuukauden apuraha on vitsi!
|
Vastaukset
Eili Ikonen |
#19 Re: Re: Taiteilijan työstä2011-10-14 12:40:30En puhu eri asiasta. Kommentissani kirjoitin, että mielestäni taiteellisen työn ansioituneisuutta ei mitata määrällisyydellä, tehotuotannolla. Alan ulkopuolinen ehkä luulee, että esimerkiksi hurjat myyntilukumäärät ovat keino mitata menestystä. Olen täysin samaa mieltä pitkäjänteisyydestä ja myös pitkistä apurahpoista. Mutta työhönsäkin syventynyt monivuotista apurahaa nauttiva taiteilija toimii yleensä mielellään erilaisissa tehtävissä vaikkapa juryissa, opinnäytetyöohjaajana, näyttelytoimikunnassa, satunnaisena näyttelykriitikkona, kommentaattorina tai järjestöjen hallituksissa. Mielestäni nämä ovat taiteilijan työtä, ei alaa sivuavaa muuta työtä. Samoin taiteilijalla voi olla loistava ura vaikka hänellä ei olisi pitkiä apurahakausia. Joissain tapauksissa, esimerkiksi yksinhuoltajan, jolla on monta lasta, voi olla taloudellisesti mahdotonta työskennellä pitkällä apurahalla, joka on vain minimipalkan suuruinen. Apuraha kun "vapauttaa" ja vapauttaa ansiotyöstä. Kaikki taiteenalat eivät ole niin konkreettisia, että ne tuottaisivat rahaa, että niistä saataisiin muodostettua osa elämiskustannuksista. (Kirjoitan tätä tähän ketä tahansa lukijaa varten, en siksi ettei "vieras" tätä jo tietäisi.) Kommenttini tarkoituksena yleensäkin on määritellä jollain tavalla sitä miten työn sanoja käytetään/ voitaisiin käyttää, kun taiteilijan työstä puhutaan. Mielestäni ei ole lainkaan sama toimiiko taiteilija oman taiteellisen työnsä ohessa siivoojana vai yrityksen kulttuurijaoston konsulttina. Siksi haluaisin muutosta ja tarkennusta esimerkiksi siihen missä kohdassa käytetään ilmaisua "muut työt". Samalla halusin avata myös yleisesti sitä, millä tavalla taiteilija itseään työllistää, sillä näen sen alan arvostusta alentavaksi, että jatkuvasti kohtaa esimerkkiasetteluissa apuraha vs. kaupankassa, aivan kuin taiteilijat olisivat jotakin pelkkiin hanttihommiin kykeneviä avuttomuutensa syrjäyttämiä vähäosaisia, joista ei ole iloa ja hyötyä kuin toisilleen, eikä apurahakaudella sosiaalisesti edes niin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45476 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
107 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
77 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021