Muotialan koulutalon puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1023.08.2016 07:02Aikuiset saavat koulukiusata Tampereella
"Elämäni onnellisin päivä". "Liian kivaa". Näin kuvailee kulunutta päiväänsä Muotialan eskarissa viikko sitten "koulutaipaleensa" aloittanut kuusivuotias. Meillä kävi onni, sillä molemmat lapsemme saavat käydä tarhansa, eskarinsa ja koulunsa kaksi ensimmäistä luokkaa Muotialan idyllisessä ja mukavassa koulutalossa; tuossa sadan metrin päässä. No siksihän me tänne muutimmekin, että lasten koulun aloitus olisi kiva ja inhimillinen. Paitsi että viikko sitten tarhasta tuli tiedote, jossa kerrotaan (Tampereen yliopiston) aikeista sulkea Muotialan koulutalon ykkös- ja kakkosluokat (yht.2kpl) ja siirtää niiden oppilaat Nekalan tuhannen oppilaan Normaalikouluun. Kahden ja puolen kilometrin päähän. Minimissään kymmenen tien ylityksen tai risteyksen päähänsuuntaansa (kahdessa liikennevalot). Kuka meistä aikuisista kävelee päivässä viiden kilometrin työmatkoja? Käsiä pystyyn, kenestä tämä kuulostaa oikeudenmukaiselta koulunaloitukselta 6-7 vuotialle. Muutos tuntuu jo sinänsä täysin järjettömältä ja turhalta. Lasten turvallisen koulumatkan kannalta fataalilta ja vanhempien mielenrauhan kannalta tuhoisalta. Puhumattakaan siitä miten vanhempien mahdollinen peiteltykin negatiivisuus vaikuttaa koulunsa aloittavan pienen ihmisen käsitykseen tästä hänen loppuelämäänsä määrittävästä monivuotisesta polusta. Vielä härskimmältä tuntuu se, että perusteiksi muutokselle kerrotaan päin naamaa täyttä puppua. Muotialan koulutalo on kuulemma eristyksissä kaikesta muusta sivistyksestä. (täällä erittäin tiivis yhteisöllisyys ja paikka valittiin aikoinaan mm. Suomen ensimmäiseksi turvalähiöksi ja oma pieni koulu symboloimaan sitä) Täällä ei ole kuulemma lapsille liikuntamahdollisuuksia (vieressä on urheilukenttä ja koulutalossa on jumppasali jota käyttävät mm. Tampereen jumppaseurat). Täällä ei ole kuulemma puutyöluokkaa. Mitäköhän ykkös- ja kakkosluokkalaiset sillä tekisivät... Lisäksi perusteina on se, että kyseiselle urheilukentälle on esim. niin iso ruuhka, että hommat hoituisivat paremmin tuhannen oppilaan yksikössä. Jep. Myös aina niin käyttökelpoista tasa-arvokorttia on muutosperusteissa väläytelty. Toki tasa-arvoon kannattaakin pyrkiä heikentämällä kaikkien olosuhteita, vai mitä Tampereen Yliopisto? Todellisuudessahan kyse on vain ja ainoastaan - jälleen kerran - rahasta. Normaalikoulu joutui erinäisten järjestelyjen takia tilanteeseen, missä Nekalan koulukiinteistössä on käyttämätöntä tilaa. Noille "turhille vuokramenoille" löytyi kuitenkin "yllättävän" nopeasti maksaja. Maksumiehiksi ovat joutumassa jälleen kerran lapset. Hups, ja niin turvalliseksi ja onnelliseksi suunniteltu koulun aloitus (se suurin asia pienen lapsen ja heidän vanhempien elämässä) muuttuukin koulumatkahelvetiksi ja vanhempien taisteluksi tuulimyllyjä vastaan. Toivottavasti lopulta viivan alle ei jossain vaiheessa ilmesty myös esim. raskaan liikenteen alle jäänyttä pientä koululaista. Ja tässä olivat vasta kylmät faktat. Turvallisuustekijöiden alle (joille niillekin tunnutaan viittattavan kintaalla) jää kaikki se inhimillinen, joka liittyy pieneen koululaiseen ja hänen sielunmaisemaansa. Tuttuus, turvallisuus, omat tutut kaverit, kodin läheisyys, viihtyisyys. Kaikki nämä ovat lapselle isoja arvoja ja tukevat varmuudella oppimista. Mitä arvoja on vastapuolella? Manimani ja vielä kerran mani. Entä kuinka paljon ylipäätään tekee mieli laittaa lapsensa kouluun, jonka johdosta tulee se kuva, että asioita vääristellään ja kaikki muu paitsi lapsen etu menee edelle? Näkökulmaa voi laajentaa myös koko aluetta koskevaksi. Mahdollisen muutoksen jälkeen ainakaan lapsiperheillä ei ole enää mitään syytä muuttaa tänne. Suunniteltuun "pakettiin" kuuluu myös Järvensivun koulun oppilaiden siirtäminen Nekalaan. Järvensivun osalta suunnitelma on vielä Muotialaakin absurdimpi, enkä usko sen menevän läpi. Muotialan osalta ongelma on se, että päätöksen tekee Tampereen Yliopisto (Järvensivun osalta kaupunki). Mitäköhän tässä vielä muuta voisi tehdä? Asiasta ollaan oltu yhteydessä voimakkaasti päättäviin tahoihin (mm. Normaalikoulun johtavaan rehtoriin Vesa Toivoseen) ja alueen lapsiperheiden yhteinen kanta muutokseen on varmasti tiedossa. Jävensivulla koulutoiminnan jatkumisen puolesta kerättävään adressiin on kertynyt lähemmäs tuhat nimeä ja Muotialassakin nettiadressiin (http://www.adressit.com/muotialan_koulutalon_puolesta ) liki kaksisataa allekirjoitusta. Silti suhtautuminen asiaan on kuin päätös olisi jo tehty. Auttaisiko lasken nälkälakko tai itsensä valeleminen bensiinillä Nekalan koulun pihalla? Koulut ovat lapsia varten, ei lapset kouluja varten.
Timo Brander, Muotiala |
Vastaukset
Vieras |
#11 Re:2016-08-24 16:12:22Huh, tämä kirjoitus pitää lähettää Vesa Toivosen ja Leena Kostiaisen luettavaksi! Täyttä asiaa, ehkä vähän kärjistäen, mutta pakko kai ottaa järeät aseet käyttöön! |
TP |
#12 Re:2016-08-24 16:49:20Hyvä ja vakuuttava kommentti. Varmasti moni toivoisi, että kirjoittaja jakaisi tekstiä Muotialan koulutalon kohtalosta päättäville tahoille ja laajemmaltikin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43081 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10418 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1072 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
615 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
83 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
653 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025