Juuka, Pelasta Keltainen koulu
Kommentoitu viesti
Vieras |
#306.02.2021 10:49On surullista ja uskomatonta, että koulualueen uudelleen järjestely on päätynyt nykyiseen tilanteeseen. Jos projektin alussa olisi kuunneltu myös kuntalaisia, olisimme varmaan säästyneet monelta murheelta. Toisenlaisella ratkaisumallilla olisi myös päästy ihan yhtä hyvään lopputulokseen ja säästetty paljon vaivaa ja rahaa.
Koulualueen opetustilojen suunnittelun olisi tietenkin pitänyt lähteä olemassa olevien koulurakennuksien säilyttämisestä. Keltainen ja tiilinen koulu ovat arvorakennuksia, joihin on tuhansilla juukalaisilla omakohtaisia siteitä ja muistoja. Arvorakennusten purkamista ei saa koskaan tehdä heppoisin perustein. Valitettavasti näin tapahtuu nyt meillä Juuassa. Juukalaisille niiden purkaminen tulee olemaan valtava menetys ja vahinko.
Nyt kun ne vielä ovat olemassa ja ennen kuin tapahtuu mitään peruuttamatonta, on päättäjillä viimeinen mahdollisuus miettiä, miten ne voidaan säästää tuleville sukupolville. Purkamisen sijaan tulisi miettiä muitakin vaihtoehtoja ja selvittää se, onko kunta toiminut talohuollon osalta oikein. Erityisesti on selvitettävä, onko kiinteistöjä hoidettu oikealla ja asianmukaisella tavalla ja onko ollut riittävät resurssit. Ihmetellä saa, miten vuosikymmeniä palvelleet saneeratut koulurakennukset menivät nopeasti huonoon kuntoon.
Kuntalaisena ihmettelen, onko päättäjissämme kotiseutua arvostavia ja kunnioittavia jäseniä ollenkaan. Yhdestä asiasta olen kuitenkin aivan varma: päättäjiä harmittaa ja tulee harmittamaan vielä pitkään. |
Vastaukset
Vieras |
#4 Re: Olipa mukava lukea arvokkaita huomioitasi. Aivan naulankantaan!2021-02-19 17:23:36 |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Juuka, Pelasta Keltainen koulu" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1834 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17993 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
771 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1289 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1094 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
594 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
467 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
412 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
593 Luotu: 07.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
248 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
746 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1024 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1449 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6351 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.