VANHAINKOTIEN PUOLESTA

Kommentoitu viesti

Janne Saarioja
Vieras

#20 YSTÄVÄLLISESTI KAIKILLE TASAPUOLISESTI !

22.09.2010 17:32

Salossa ollaan kovaa vauhtia vähentämässa laitospaikkoja ja asialla ovat virkamiehet ja osa poliittisista päättäjistä joita ei aina erota virkamiehestä. Tottakai olis lutusen, suorastaan ihgua sellainen järjestelmä jossa vanhus voisi asua kotona mahdollisimman pitkään, niin minä ainakin haluaisin asian olevan aikanaan.

Hyvä on, että on olemassa omaishoitaja ja kotipalveulu järjestelmä joka monen kohdalla mahdollistaa, että vanhus pystyy asumaan kotonaan jopa monine sairauksineen. Suuri vaara piilee kuitenkin siinä, että mikäli kunnallisia hoitopaikkoja vähennetään niin omaishoitajien työtaakkaa saatetaan entisestään kasvattaa tavalla joka saattaa myös johtaa siihen, että kohta niitä hoidettavia onkin kaksi kappaletta kun omaishoitaja väsyy kun esim. kotipalvelunkin resurssit eivät välttämättä riitä huolehtimaan tarvittavista ja riittävistä inhimillisistä toimenpiteistä. Tilanteessa saatetaan tarvita jo kaksi laitospaikkaa.

Osa laitospaikosta ollaan myös muuttamassa teho yksiköiksi joissa vain varakkailla on mahdollista kokea se inhimillinen vanhuus. Mutta miten käy vanhuusväestön vähävaraisemmalle osalle.Onko se epäinhimillinen vanhuus jotka jätetty heitteille oman onnensa nojaan odottamaan, että luonto hoitaa omansa pois resurssipulan vuoksi.

 

Vastaukset

Vieras
Vieras

#29 Re: YSTÄVÄLLISESTI KAIKILLE TASAPUOLISESTI !

2010-09-22 22:54:48

#20: Janne Saarioja - YSTÄVÄLLISESTI KAIKILLE TASAPUOLISESTI ! 

Janne!

Minun visioni on, että vanhus on kotonaan omaisten tai kotipalvelun tukemana niin kauan kuin pärjää. Sitten kun se ei enää onnistu, lapset eivät jää odottamaan mahdollisimman suurta perintöä vaan käyttävät osan sen/osansiitä vanhempiensa hyväksi. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia niiden arvokkaasta vanhuudesta, joiden omat ja lapsien resurssit eivät riitä. Jos me emme vaadi hyväosaisten talkoita, meiltä loppuvat sekä kädet että rahat.

Antero