Lukiota ei saa viedä pois Tikkakoskelta!
Kommentoitu viesti
Sami Liimatainen, Äänekoski Vieras |
#69 On höpöhöpöä väittää suurlukioiden tuovan pysyviä säästöjä23.01.2012 00:06Mikään tilastotieto ei osoita, että pieniä lukioita lopettamalla, isoihin yksiköihin pakkoyhdistämällä, taattaisiin tai edes edesautettaisiin parempia oppimistuloksia ja opiskelijoiden hyvinvointia kokonaisuudessaan. Mikään tilasto tai tutkimus ei myöskään osoita, että lukiokoulutuksen houkuttelevuus lisääntyisi kun kurssitarjontaa on esim. pari - kolme kurssia enemmän kuin aiemmin, ja kun opiskelijamäärä kasvaa tuntuvasti. Muun muassa näistä syistä mammuttilukioiden perustamisessa ei ole päätä eikä häntää. Taloudelliset säästöt, joita näin toimimalla voidaan saavuttaa, jäävät lopulta vain lyhytaikaiseksi iloksi ja riemuksi. Muutaman vuoden päästä huomataan, että sama raha mikä säästyi lukiokoulutuksesta, on nyt menoeränä kunnan/kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa lisääntyneen "ongelmanuorison" aiheuttamien kustannusten vuoksi. |
Vastaukset
Lyseon ja Tikkakosken puolesta |
#70 Re: On höpöhöpöä väittää suurlukioiden tuovan pysyviä säästöjä2012-01-25 17:18:35#69: Sami Liimatainen, Äänekoski - On höpöhöpöä väittää suurlukioiden tuovan pysyviä säästöjä Samaa mieltä. Jättilukioissa syrjäytymisen riski kasvaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10288 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41873 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
955 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
633 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
563 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
641 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
127 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
85 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20794 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2755 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025