Adressi Israelin tueksi!
Kommentoitu viesti
Sls Ashbel HS:ssa |
#1328 Israel haluaa rakentavaa vuoropuhelua18.08.2012 20:4111.08.2012 "Kun keskustellaan Lähi-idän rauhasta, Israelille esitetään aina vaatimuksia ja odotuksia, mutta toiselle osapuolelle ei." Israel on kiinnostava maa. Mielenkiinto juutalaisvaltiota kohtaan on maan koko ja etäisyys huomioonottaen suhteettoman suurta. Monet myytit, uskomukset ja toiveet vaikuttavat asenteeseen Israelia kohtaan. Tästäkö johtuvat myös siihen kohdistuvat poikkeukselliset odotukset? Vuonna 1947 YK:n päätöslauselma kehotti juutalais- ja arabivaltion perustamiseen entisen brittimandaatin alueelle Palestiinaan. Arabimaat hylkäsivät päätöslauselman tuolloin ja useimmat niistä kieltäytyvät edelleen hyväksymästä Israelin oikeutta olemassaoloon. Vuodesta 1948 lähtien Israel on ojentanut rauhan kättä kaikille naapureilleen. Vain kaksi naapuria, Egypti ja Jordanian hašemiittinen kuningaskunta, on allekirjoittanut rauhansopimuksen Israelin kanssa. Israel teki aloitteen neuvotteluista palestiinalaisten kanssa ja hyväksyi ajatuksen 'kahdesta valtiosta kahdelle kansalle'. Israel odottaa edelleen, että arabimaailma hyväksyisi sen olemassaolon oikeuden. Kun keskustellaan Lähi-idän rauhasta, Israelille esitetään aina vaatimuksia ja odotuksia, mutta toiselle osapuolelle ei. Missä viipyvät julkiset protestit sitä vastaan, että arabit kieltäytyvät hyväksymästä Israelin olemassaolon oikeutta? Vaatiiko joku toimenpiteitä Gazasta Israelin siviiliväestöön kohdistuvien hyökkäysten johdosta? Niiden sijasta ehdotetaan Israelin painostamista, vaikka se on ainoa maa, joka on luopunut maa-alueista rauhan vastineeksi. Palestiinalaishallinnon taloudellinen menestys on tärkeää myös Israelille. 31. heinäkuuta 2012, Israelin ja palestiinalaishallinnon solmittua sopimuksen tavaroiden kuljettamisesta ja siihen liittyvistä verotusmenettelyistä, palestiinalaisten pääministeri Salam Fayyad totesi: "Olen varma siitä, että tehdyt järjestelyt auttavat lujittamaan palestiinalaishallinnon taloudellista perustaa... . Olen tyytyväinen voidessani todeta, että nämä järjestelyt myös parantavat palestiinalaishallinnon ja Israelin välisiä suhteita." Lisäksi Länsirannan teollisuus ja maatalous tarjoavat mallin israelilaisten ja palestiinalaisten välisestä yhteistyöstä. Israelilaiset työllistävät noin 22 000 palestiinalaista Länsirannalla. Näiden yritysten sulkeminen tekisi tuhannet palestiinalaiset työttömiksi ja aiheuttaisi tulonmenetyksiä palestiinalaishallinnolle. Israelin siirtokuntatuotteiden merkitseminen 'miehitettyjen palestiinalaisalueiden tuotteiksi' määrittelisi ennalta tulevaisuudessa käytävien neuvottelujen tulokset. Israelin ja palestiinalaisten allekirjoittaman Oslon sopimuksen ehtoihin kuuluu, että Länsirannan asema määritellään osapuolten suorien neuvottelujen perusteella. Lisäksi sopimukset antavat Israelille vastuun Länsirannan C-alueen kaupallisista vyöhykkeistä. Kukaan ei voi vaatia alueen asukkaita lopettamaan kaupallisen toimintansa vain, koska poliitikot eivät ole vielä päässeet sopimukseen. Maailmassa on yli 160 aktiivista aluekiistaa. Mitään vaatimusta tiibetiläisten, abhasialaisten tai pohjoiskyproslaisten tuotteiden merkitsemiseksi ei ole esitetty. Marokolla, kuten Israelillakin, on vapaakauppasopimus EU:n kanssa. EU määrittelee Länsi-Saharan miehitetyksi alueeksi, jonka asukkailla on itsemääräämisoikeus. Siitä huolimatta EU myöntää verohelpotuksia Länsi-Saharasta tuleville tuotteille. Vaatimus Länsirannan tuotteiden merkitsemisestä asettaa Israelin eriarvoiseen asemaan, kun samanlaista linjaa ei sovelleta muihin konfliktialueisiin, joilla on aluekiistoja. Yleinen Israelin siirtokuntatuotteiden merkitseminen rikkoo Sopimusta Euroopan unionin toiminnasta (SEUT), joka kieltää mielivaltaiset ja syrjivät kaupan rajoitteet. Jos Suomi ja Euroopan unioni haluavat edistää rauhanprosessia, niiden tulisi taivutella palestiinalaiset ja arabimaat hyväksymään juutalaisvaltion oikeus olemassaoloon, kunnioittamaan osapuolten välillä allekirjoitettuja sopimuksia ja pidättäytymään Israelin vastaisesta vihan lietsonnasta. Rauhaan sitoutunut palestiinalaishallinto tulee huomaamaan, että Israel on rakentavaan vuoropuheluun ja hyväksyttävään ratkaisuun valmis kumppani. Dan Ashbel Israelin suurlähettiläs Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 11. elokuuta, 2012 |
Vastaukset
Tiedoksi: |
#1329 Israel-EU -tullietuuskohtelu2012-08-18 21:27:36Israel-EU -tullietuuskohtelu
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1306 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3467 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
407 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
332 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20427 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1703 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1834 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
676 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11319 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
589 Luotu: 01.03.2023
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
21 Luotu: 29.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1841 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025