Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Kommentoitu viesti
Ranex |
#25613.11.2012 20:02"BAT tulee ehdottomasi olla turvetuotantotoiminnan lähtökohtana." Tästä olen samaa mieltä juuri samanlaisia laskeutusaltaita noillakin soilla oli, jotka tosiaan ei näyttänyt kovin hyvin toimivan, pyrkivästä päätellen. Ei minulla varsinaisesti turvetta vastaan mitään, jos veden käsittely tulee tasolle, jolloin haitat on oikeasti minimoitujokaisella suolla. Vapokin voisi miettiä miltä joku 300 euron korvaus kalataloudellisista haitoista tuntuu, siinä samalla, kun pienen joen varren avataan useampi suo. Ja itse havaitsee muutoksia huonompaan suuntaan samalla. Joku voisi pitää V-alkuisena toimintana. Toimintatapa kun sama ympäri Suomen, niin onhan se selvä, että ihmisiä *ituttaa. Kummallisena pidän myös sitä, kun muutama vuosi sitten oltiin jutuissa ely-keskuksen valvovan virkamiehen kanssa, koskien purkuojan alapuolista happamuutta (ph n.5), ei saatu seurantatietoja niitä pyydettäessä. Elyn virkamies vaan totesi,että pyydetty on mutta vaikea niitä on saada, tälläinen ei mahdu minun oikeustajuun. Kivana bonuksena vielä ollaan saatu omalla aktiivisuudella joen kunnostus käyntiin ja yritetään taimen palauttaa, niin jokainen varmaan ymmärtää miksi potuttaa. tästä pitkälti johtuu minun asenteellisuus turpeennostoon. Rahahan se tässäkin määrää kuinka paljon panostetaan, ahneet energiayhtiöt kun piittaa ainoastaan siitä, mitä jää viivan alle, sen on varmaan urakoitsijatkin saanut tuntea nahoissaan. Urakoitsijat jotka hoitaa asiat niinkuin pitääkin,ei pidä syyllistää, vaan heitä jotka laatii pelisäännöt. Aika näyttää tuleeko noihin vanhoihin soihin ne uudistukset mitä kehuttiin , itse en usko ennen kuun näen. Toivossa on hyvä elää. |
Vastaukset
Korpisoturi |
#258 Re:2012-11-13 20:13:38Kerro Ranex soiden nimet, niin saadaan keskusteluun avoimmuutta ja totuutta missä menee pahasti pieleeen.Muuten tämä on vain niitä "mustatuntuu" tai "näin minä sen näen" juttuja. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45648 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10629 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1759 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
351 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
284 Luotu: 26.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2309 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
249 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
210 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
198 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
178 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20889 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
126 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025