Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Kommentoitu viesti

TIEDOTE

#3583 Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

20.01.2013 15:16

TIEDOTE
18.1.2013
Vapaa julkaistavaksi

Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

Kansanedustaja Peter Östman (KD) kummastelee julkisuudessa esille nousseita tietoja EU:n Ulkoasiainneuvoston joulukuisesta kokouksesta, jossa käsiteltiin Lähi-idän rauhanprosessia. Tietojen mukaan päätöslauselmaa muodostettaessa Suomi yhdessä kolmen muun maan kanssa vastusti Hamas-johtajien Israelin tuhoamista koskevien lausuntojen tuomitsemista. Asia kuitenkin sisällytettiin päätöslauselmaan Saksan ja Tsekin vaatimuksesta.
- Olen kyllä yllättynyt, jos Suomi todella on toiminut Euroopan Unionissa vastustaen terroristijärjestön tuomitsemista lausunnoista, jotka tähtäävät valtion tuhoamiseen, ihmettelee Östman.
Östman jätti asiasta perjantaina kirjallisen kysymyksen.
- Tällainen uutisointi ei ole omiaan keräämään Suomelle hyvää mainetta maailmalla. Mikäli väitteet ovat vääriä, toivon, että ne voitaisiin julkisesti oikaista, Östman toteaa.
Lisätietoja: Peter Östman, puh. 09 432 3197
---
Peter Östman
Kansanedustaja - Riksdagsledamot
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. - Kristdemokraterna i Finland
peter.ostman@eduskunta.fi
+358 9 432 3197

Vastaukset

Juhani Starczewski

#3584 Re: Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

2013-01-20 15:19:40

#3583: TIEDOTE - Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

Suomen ulkopoliittinen johtoko haluaa maamme tuhoamista - uskomatonta!
Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.

Obadja 1: 11. Sinä päivänä, jona sinäkin olit läsnä, päivänä, jona vieraat veivät pois hänen rikkautensa, jona muukalaiset tunkeutuivat sisään hänen porteistaan ja heittivät Jerusalemista arpaa, olit myöskin sinä niinkuin yksi heistä.
12. Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä.
... 13. Älä tunkeudu sisään minun kansani portista heidän hätäpäivänänsä. Älä katso iloiten, myös sinä, hänen onnettomuuttansa hänen hätäpäivänänsä. Älä ojenna kättäsi hänen rikkauteensa hänen hätäpäivänänsä.
14. Älä seiso tienhaarassa hävittämässä hänen pelastuneitansa. Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdistuksen päivänä.
15. Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.

 

Luettu

#3585 Re: Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

2013-01-20 19:21:38

#3583: TIEDOTE - Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

_____________________________________________

Lähettäjä: Tuomioja Erkki [mailto:Erkki.Tuomioja@formin.fi]

Lähetetty: 20. tammikuuta 2013 19:13

Vastaanottaja: Juhani Starczewski

Aihe: Luettu: VL: Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä

Your message was read
on Sunday, January 20, 2013 5:13:16 PM UTC.


Vieras

#4650 Re: Tuomioja

2015-10-27 17:41:11

#3583: TIEDOTE - Östman vaatii ulkoministeriltä selitystä 

 Ai tällaistakin se Tuomioja on ennättänyt tehdä. No ei tarvitse ihmetellä Suomen nykyistä tilaa ja surkeutta! Huonoilla ja väärillä valinnoilla tuppaa olemaan huonot seuraukset.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…