Haluamme laadukkaat kulttuurisivut
Viime aikoina Helsingin Sanomilta kuuluu kulttuurin ystäville kummia.
Kulttuurisivuilla on silmämääräisesti yhä vähemmän palstatilaa taiteelle ja enemmän julkkisten henkilökuville ja jenkkitähtien ihmissuhteille. Helsingin Sanomat luopui televisio- ja radio-ohjelmista kirjoittavista freelancereista (Journalisti 13.4.2023 https://journalisti.fi/…/hs-irtisanoi-televisiosta…/) ja Mikko Puttosen kolumnissa kutsuttiin taidealan koulutusta riskisijoitukseksi,(”Kaikki koulutus ei lyö leiville”, 29.5.2023 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009611751.html)
Samaan aikaan näkyy uutisia tekoälyn läpimurroista; jos kone kykenee kääntämään ja kirjoittamaan sujuvan oloista tekstiä – myös täyttä potaskaa – eikö jokaiselta ihmiseltä vaadita ennemminkin enemmän kulttuurista yleissivistystä, jotta emme hukkuisi disinformaation tulvaan?
Kuka pitää huolta suomalaisesta kulttuurista ellemme me suomalaiset?
Suomalaiset ovat kulttuurikansaa. Esimerkiksi teatterikäyntejä kertyy vuosittain 4,2 miljoonaa, museokäyntejä 6,9 miljoonaa, elokuvakäyntejä 5,8 miljoonaa, konserttikäyntejä 3,8 miljoonaa ja kirjastokäyntejä huikeat 35 miljoonaa.
Tällä hetkellä suomalainen taide tekee myös kansainvälisiä läpimurtoja. Menestystä Cannesissa, Sundancessa, Euroviisuissa tai Euroopan kirjamarkkinoilla voidaan verrata urheilun olympia- tai arvokisamitaleihin.
Miksi ihmeessä sitten taiteen ja kulttuurin näkyvyys mediassa vähenee? Emmekö me suomalaiset tajua oman kulttuurimme arvoa vai olemmeko alkaneet pitää sitä itsestäänselvyytenä?
Kulttuuri ei kenties kerää klikkauksia samalla tavalla kuin kevyemmät aiheet. Tarvitseeko sen? Kulttuurijuttujen arvo on siinä, että tutkitaan paitsi taidetta myös elettävää aikaa, reflektoidaan, nähdään laajempia yhteyksiä, eikä vain kokoonnuta provosoitumaan, naureskelemaan tai kauhistelemaan.
Taidekritiikin, esseiden ja syvempien analyysien lopullinen merkitys kuitenkin paljastuu vasta myöhemmin. Kulttuuri on ekosysteemi, jossa uusi kasvaa näkymättömissä, marginaalissa, kunnes putkahtaa päivänvaloon, valtavirraksi. Uuden huomaamiseen ja tulkitsemiseen tarvitaan ammattitaitoa - muuten uuden sukupolven äänet jäävät havaitsematta, ja pahimmillaan myös kasvamatta.
Me Kulttuurinpuolustajat haluamme lukea Helsingin Sanomien juttuja taiteesta ja kulttuurista. Myös pitkiä ja vaikeita juttuja, valtavirtateosten lisäksi marginaalisemmista teoksista. Haluamme kritiikkejä ja pohdintaa taiteen tuulista Suomessa ja maailmalla, taiteen historiaa ja tulevaisuutta valottavia esseitä, lisäksi haluamme tutkivaa journalismia ja taidealan uutisia. Pitkiä ja huolella työstettyjä tekstejä, joiden kirjoittaminen vaatii asiantuntemusta.
Emme ole somen jatkeita, reaktioautomaatteja, vaan monimutkaisiin eettisiin, esteettisiin ja filosofisiin pohdintoihin kykeneviä ihmisolentoja. Haluamme kulttuurisivujen ruokkivan ajatteluamme ahneen klikinmetsästyksen sijaan.
Aino Kivi Ota yhteyttä adressin tekijään