Hämeenlinnan lasten kotihoidontuen kuntalisä tulee säilyttää!

Lasten kotihoidontuen Hämeenlinna lisää esitetään taas lopetettavaksi, kun edellisestä päätöksestä on kulunut tuskin puolta vuotta. Toukokuussa 2011 päätöstä vastustavan adressin allekirjoitti jo yli 800 henkilöä.

Säästyvät varat esitettään siirrettäväksi jälleen yksityisten toimijoiden järjestämään avoimeen päivätoimintaan, syrjäytymisen ehkäisemiseksi.  Tällä ei valitettavasti osteta yhtään litraa maitoa kaupasta tai paranneta kenenkään taloudellista asemaa, jolla on tutkimusten mukaan kaikkein suurin vaikutus syrjäytymiseen.

Lapsiperheiden ennestään tiukan taloudellisen tilanteen kiristäminen tai heitä koskevien palveluiden heikentäminen ja eriarvoistaminen tulee heti lopettaa.  Varsinkin kun kaupungin ydintehtävien ulkopuolisilla hallinnonaloilla on varaa upottaa kymmeniä miljoonia euroja taivaan tuuliin! Esimerkkinä tästä kaupungin omistamassa yhtiöissä tehdyt ja riskisijoituksiksi luokiteltavat korkojohdannaissopimukset.

Kotihoidontuet menevät täysimääräisesti kulutukseen - elinkeinotoiminnan hyväksi,  jonka perusteella tukeen kuluva raha voidaan tarvittaessa vähentää  elinkeinotoiminnan muusta tukemisesta.

 

Toukokuun 2011 adressi:

"Tilaajajohtaja M. Rimpelä esittää lasten ja nuorten lautakunnalle 24.5.2011 lasten kotihoidontuen kuntalisän lakkauttamista.

Me olemme ehdottomasti kuntalisän jatkamisen kannalla. Emme näe, että kuntalisän poistaminen toisi minkäänlaisia säästöjä kaupungille, päinvastoin.

Kotihoidontuesta säästyvät rahat on tarkoitus ohjata yksityisen hoidon tueksi alueen ryhmäperhepäiväkodeille, eli bisneksen pyörittämiseen.

Vanhemmilla pitää olla aito mahdollisuus päättää siitä haluavatko itse hoitaa alle kolmivuotiasta lastaan kotona. Tässä asiassa kotihoidon tuki kaikessa pienuudessaankin näyttelee tärkeää osaa.

Kotihoidontuen poistaminen luo lisäksi edelleen paineita jo valmiiksi ylikuormitettuun julkiseen päivähoitoon. Sosiaalitoimen menot tulevat myös lisääntymään, koska vähävaraiset perheet joutuvat entistä todennäköisemmin turvautumaan toimeentulotukeen.

Kyseessä on taas oivallinen esimerkki siitä, miten Hämeenlinnan kaupungin virkamiehille ja osalle  päättäjilstä yksityisen kaupunkilaisen etu ei merkitse mitään, tärkeintä on  käyttää heiltä perittyjä verorahoja  jopa julkisia palveluita romuttavan elinkeinoelämän tukemiseen sekä kunnan perustehtävien ulkopuoliseen toimintaan kuten esim. huippu-urheilun rahoittamiseen.

Hämeenlinnan tulee olla houkutteleva kaupunki myös nuorille perhettään perustaville ihmisille ja mainoslauseensa mukaan luoda ihmisille hyvää arkea ihan käytännössä. Tämän toteuttamiseksi jatkuva vanhusten, lasten ja  sairaiden  oikeuksien polkeminen tulee lopettaa ja käyttää "vahvemman" oikeutta sen sijaan heidän puolustamiseensa."

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Irma Taavela voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko lapsilisää korottaa?