Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
Nokian Harjuniityn kaupunginosa laajenee jälleen ja uudet tontit tulevat pian hakuun. Harjuniittyä mainostetaan 3000 asukkaan lapsiystävällisenä alueena ja Harjuniityn kaavaluonnoksessa on neljä leikki- ja oleskelualueeksi varattua alueen osaa, mutta alueelle on toteutettu ainoastaan yksi leikkipuisto, joka sijaitsee Harjuniityn eteläosassa.
Kuunkadulta lähtevän kävelytien varteen suunnitellun Kosmoksenpuistoa rakentamista ei ole vieläkään aloitettu, eikä puisto ole varmuudella vuoden 2025 investointisuunnitelmassa, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan puiston piti valmistua vuoden 2024 aikana. Alueella asuu paljon lapsiperheitä ja puisto olisi tärkeä yhteinen kokoontumispaikka alueen lapsille ja aikuisille. Leikkipuisto myös edistäisi lasten ulkoilua ja liikkumista.
Harjuniityn uutta aluetta mainostettiin jo kolme vuotta sitten tontin hakijoille tuon kaavoitetun ja pian rakentuvan leikkipuiston avulla. Lapset kasvavat nopeasti ja suurin tarve puistolle on juuri nyt.
Vaadimme, että Nokian kaupunki huolehtii myös nykyisten asukkaiden viihtyvyydestä ja Kosmoksenpuisto lisätään investointisuunnitelmaan ja toteutetaan vuoden 2025 aikana.
Anni Mansikka Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1838 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1937 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
447 Luotu: 22.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1584 Luotu: 11.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
366 Luotu: 19.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
918 Luotu: 13.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
667 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2718 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
581 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
152 Luotu: 21.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
147 Luotu: 22.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
313 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6454 Luotu: 22.09.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
89 Luotu: 20.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
338 Luotu: 15.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
579 Luotu: 12.03.2023
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
80 Luotu: 20.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
451 Luotu: 29.07.2025