Hevosen teurastus helpommaksi ja kannattavammaksi
Suomessa on ongelmana hevosten loppusijoitus. Vanhat ravurit kiertävät omistajalta toiselle mitättömästä summasta tai annetaan jopa ilmaiseksi. Yleensä (siis ei jokaisessa tapauksessa ja onnittelut heille jotka saavat hyvän ensihevosen) nuoret tytöt saavat ensimmäiseksi hevoseksi entisen ravurin jolla on joskus käyty selässä. Osa näistä uusista harrastajista pärjäävät ja ovat hyviä harrastuksessaan mutta osalla ei käy niin hyvä tuuri. Ei ole tietoa, taitoa tai hevonen on sopimaton tähän ammattiin.
Jos Suomessa maksettaisi enemmän hevosenlihasta ja teurastuspaikkoja olisi enemmän niin hevosia otettaisiin enemmän vastaan. Silloin suurin osa näistä leipätyönsä tehneistä ex-ravureista saisi ansaitsemansa päätöksen elämälleen eikä joutuisi kiertopalkinnoiksi sopimattomiin oloihin. Tällä en tarkoita sitä että kaikki ex-ravurit ovat huonosti pidettyjä mutta osa ei vaan yksinkertaisesti sovi harrasteratsun rooliin ja jotkut ihmiset ei oikeasti ymmärrä mitä kaikkea hevonen tarvitsee.
Esimerkkinä kerron kun tuttavani vei kaksi siitostamma Poutulle viime vuonna niin rahaa sai vajaa 100 € yhteensä jolla sai vienti polttoaineet katettua mutta ylimääräistä ei jäänyt. Samaan aikaan tuodaan ulkomailta miljoonia tonneja hevosenlihaa ja meidän omat eivät kelpaa alkuunkaan vaikka ovat taatusti lääkkeistä puhtaita ja rääkkäämätöntä lihaa. Olette varmaan kuulleet miten hevosia kuljetetaan tuhansia kilometrejä liian pienissä tiloissa joissa toiset polkee toisia hengiltä ja osa on loukkaantuneita tai puolikuolleita nälästä tai janosta. Reilu kymmenen vuotta sitten ei kannattanut edes myydä hevosta ellei siitä maksettu yli 5000 mk kun sen sai jo teurastamolta pienestäkin hevosesta.
Tarkoituksena on viedä tämä adressi Suomen Hippokseen ja Eduskuntaan jotta saisimme ratkaistua tämän hankalan ja tarpeellisen asian meidän hevosihmisten hyväksi. Levittäkää sanaa kaikille hevosihmisille ja tuttaville jotka välittävät hevosten hyvinvoinnista.
Krista Soininen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45662 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
365 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
251 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
191 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025